Keskusta-logo

Uutiset

20.10.2017Espoon suuralueille on muodostettava alueneuvottelukunnat.Lue lisää »9.10.2017Vermon bioöljylaitoksen vihkiäiset 9.10.2017Lue lisää »24.8.2017Elämyksiä Elfvikissä -näyttely on avattuLue lisää »

Daedno -kanoottireissu Hetta - Utsjoki: Käkkälöjoki, Hielmaoja, Njullasälven, Kietsimäjoki, Inarijoki ja Tenojoki : 300 km, 3 viikkoa

daedno_-kortti_001.jpg












Tämä Seppo Salon laatima päiväkirja kertoo Seppo Salon, Deerin ja Riman kanoottiretkestä Enontekiön Hetasta Utsjoelle.

Tervetuloa mukaan!

Esivalmistelut:

Toukokuun viimeinen viikko 50 vuotta sitten eli vuonna 1963 oli hyvin työntäyteinen, koska 31.5.1963 oli perheemme muuttopäivä Helsingin Ruskeasuolta kerrostalosta omakotitaloon Espoon kauppalan Laajalahteen.

Siinä muuttokiireiden lomassa soi puhelin. Minua pyydettiin puhelimeen. Deeri soitti. Hän kyseli minun kesäsuunnitelmiani. Vastasin, että en ole tehnyt mitään erityisiä suunnitelmia: perheen muutto omakotitaloon, asettuminen uuteen kotiin ja pihatöitä sekä mökkeilyä Hannusjärvellä. Saatuaan vastaukseni hän sitten kysyi, että lähtisinkö kuukauden päästä Lappiin. Ehdotus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, niinpä pyysin miettimisaikaa. Samana päivänä olin juuri sanonut koulukavereilleni, että vietän todellista kotikesää. Sain miettimisaikaa vuorokauden verran.

Vanhempani antoivat luvan reissuun, kun sanoin pystyväni kustantamaan sen melkein itse edellisen kesän palkkarahasäästöilläni.

Seuraavana päivänä soitin Deerille myöntävän vastaukseni. Sain tietää, että reissu tehdään meloen kanadalaismallisella alumiinisella inkkarikanootilla Hetan läheltä Utsjoelle eli 300 kilometriä. Aikaa on varattu heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa. Kanoottiin mahtuu kolme miestä Deeri, Rima ja minä  varusteineen.

5.6.1963

Pidimme ensimmäisen palaverin Deerin kotona. Aluksi kävimme katsomassa kanoottia, joka on ollut talvitelakoituna Lauttasaaren kanotistien vajassa. Kanootti oli ollut aikaisemminkin Lapissa ja siksi sitä oli vähän paikkailtu. Suoritimme kanootin nimilapun kiinnittämisen.

Palasimme Deerin kotiin. Aloimme pohtia hukkumisvaaraa, olihan edessämme useita koskia. Totesimme, että jos useampi asia menisi pieleen, niin saattaisimme joutua tukalaan tilanteeseen. Rima kuitenkin lohdutti itseään ja meitä muita toteamuksella, että Aleksillakin voi saada vaikka jääpuikon päähänsä ja heittää veivinsä…

Ohjelmassa seurasi Deerin esitelmä reitistä, päivämatkoista ja muutakin tärkeää tietoa reissusta. Näihin asioihin Rimalla ja minulla ei ollut oikeastaan mitään sanomista. Kuuntelimme sujuvasti huulet pyöreinä Deerin esitystä. Meillä kahdella ei ollut minkäänlaista käsitystä etukäteen näistä asioista. Hiukan arvelutti eräs tosi pitkä päivämatka: Karigasniemi - Nuvvus Ailigas 56 kilometriä.  Deeri vain totesi, että kyllä meidän kunto on jo siinä vaiheessa niin hyvä ja että tuossa vaiheessa myötävirtakin jo helpottaa urakkaamme.    

Sitten tulimme kustannusarvioon ja silloin löytyi valittamista, sillä loppusumma oli melkoinen. Olin ajatellut selviäväni 200 markalla, mutta nyt näytti siltä, että minun on saatava jostain kokoon lisää 50 markkaa, koska yhdessä totesimme, että budjetissa ei ole tingattavaa.

Deeri esitti, että minun pitäisi reissun aikana koota aineistoa Karhunhammasta varten. Valitsin aiheeksi reittimme vesistönimitykset.

Muonan hankkiminen lankesi minun tehtäväkseni.

Lopuksi katselimme Deerin valokuvia hänen aikaisemmista reissuistaan. Päätimme, että tästä reissusta tulisi niin hieno, ettei moisesta voisi tavallinen kaduntallaaja kuvitellakaan.   

Koko palaverin ajan Deerin äiti huolehti, että meillä riitti muonaa ja juotavaa. Päätimme palaverin klo 22.30.

13.6.1963       

 6.6. – 13.6. välisenä aikana olin hankkinut kirjastoista kirjoja, joista aioin tutkia saamenkieltä: pari sanakirjaa, aapisen sekä kieliopin.  En kuitenkaan ollut niihin täysin tyytyväinen, sillä niistä en saanut paljon irti ajatellen Lapin vesistöjen nimiä ja muita aiheeseen liittyviä sanoja.  Olin myös ostanut karttoja, joista tutkin etukäteen matkamme koskien ja järvien nimiä. Näiden nimien alkuperää sitten pyrkisin selvittämään haastattelemalla paikallisia asukkaita.

Meillä oli siis jälleen Deerin himassa palaveri 13.6. Palaverin pääaiheena oli varusluettelon laatiminen. Käytimme pohjana aikaisemman tällä kanootilla tehdyn reissun luetteloa. Teimme joitakin muutoksia aikaisempaan listaan:

-kanootin sauvoimet päätimme tehdä vasta Lapissa   

-verryttelypukujen sijaan päätimme ottaa pitkät kalsarit

-melko täydellisen ensiapuvälinepussin lisäksi  jokaisella piti olla käsillä sideharsoa, laastaria, idealside ja sääskiöljyä

-jokaisella pitäisi olla erilainen filmauksellinen paita, jotta erottuisimme filmillä. ( Deeri kuvaa reissumme kaitafilmikamerallaan)

-jokaisella tulisi olla eräborsa

-lompakkoon mm. henkilöllisyystodistus, joilla voisimme osoittaa henkilöllisyytemme ylittäessämme Norjan rajan ja palatessamme sieltä takaisin

-jäsenkirja, jotta voimme osoittaa itsemme partsikalaisiksi

Tuo rajanylitys oli etukäteen ajatellen hyvin suuri epävarmuustekijä. Sillä tuo rajanylitys oli ehdottomasti kielletty turisteilta. Jos kulki rajajokea myöten, niin ymmärsimme, että saamme nousta molemmille rannoille pitämään taukoa ja yöpymään. Mutta aikomamme koukkaus Norjan puolelle ei siis ollut sallittua.

Meidän reissumme jäisi lyhyeksi, jos emme onnistuisi melomaan Norjan puolella sijaitsevaa Njullasjokea myöten.

Palaverin lopuksi sain evästyksiä muonahankintoihin. Ensin pohdimme, että kuuluuko partiopoikien erämuoniin purkkiruokia. Rima vastusti ehdottomasti purkkiruokia, mutta äänin 2-1 Deeri ja minä päätimme, että otamme mukaan 5 kpl 400 gramman lihasäilykepurkkeja. Purkkien lisäksi suunnilleen viittä kertaa varten päätimme ottaa mukaamme saunapalvattua kinkkua. Jokaisella aterialla syömme joko perunaa, makaronia tai perunahiutaleita. Seuraavassa palaverissa lyömme lukkoon muonaluettelon.

Tässä sopimamme varusteluettelo:

I.                    kanootti: 3 melaa, kiinnitysköysi, 2 vetoköyttä (10 m ja 20 m), 3 pelastusliiviä, 1 rinkka

II.                  yöpymisvarusteet: 2 louevaatetta, 3 makuupussia, 2 nappitemppeliä, kirves( pieni), saha (pieni)

III.                muonareppu: luettelo tehdään seuraavassa palaverissa

IV.                keittiösäkki: kattila (3,5 l), kahvipannu, paistinpannu, 3 kousaa, 3 peltimukia, 3 puulusikkaa, voiveitsi, haarukka, kapusta, säilykepurkin avaaja, suolasarvi, alumiinipaperia, tulitikkupuntti, sytytyspaloja, rukkaset, WC – paperia, käsivoidetta

V.                  varusreppu: jokaisen varavaatteet, villapaita, pitkät alushousut, varasukat, kumitossut, sadevarusteet, nenäliina, sääskihilkka, pyyhe, kamera, kiikari, taskulamppu, kynttilä, peseytymisvälineet (saippua kotelossa, hammastahna ja hammasharja). Lisäksi saapasrasva ja suti, ensiapupussi, korjausvälinepussi, kanootin korjausvälineet, kalastusvälineet (perhovapa+rulla, heittovapa+rulla, viehelaatikko, siimaa+ koho, ongenkoukkuja +kohoja), lämpö- ja karttamittarit ja tavaralaatikko: ( mustekyniä, värikyniä, pyyhekumi, sakset, varaparisto ja polttimo, teippiä, peili, filmit, salamavalolaite+lamput, pahvikansiin paperiarkkeja, mm –arkkeja ja päiväkirjat, jokikartat, yleiskartat, postikortit+merkit, kirjekuoria, viivoitin, leirikeittokirja, Turisti, lintukirja, tunturikasvio ja Pohjois- Suomen autiotuvat – kirja.

VI.                Vaatetus:  Mänkijäanorakki ja –huivi, farmarihousut, saappaat, paksu paita, lyhyet alushousut, verkkoaluspaita, sukat ja  eräborsa    

VII.              Taskuissa ja ”asevyöllä”: puukko, kompassi, henkilökohtaiset ensiapuvälineet, sääskiöljy, pilli+nyöri, kello, muistiinpanovälineet, kampa, tulitikut, nenäliina, kameratarvikkeet, karttalaukku ja lompakko

20.-25.6.1963 

20.6. Pidimme palaverin, jonka pääaiheena oli muonalista. Keskustelujen jälkeen löimme lukkoon muonalistan. Sovimme, että hankin muonat ensi tiistaiksi.

24.6. Kävin ostoksilla Elannossa. Tilasin saunapalvikinkun perjantaiksi.  Sain 50 markan laskusta tingattua 3%:n alennuksen.

25.6. ostin loput tavarat Laajalahden keskustassa olevalta kauppias Vuohelaiselta. Tilasin heiltä torstaiksi 24 jälkiuunileipää.

Soitin Deerille, että nyt meillä on vihdoinkin uudessa kodissamme puhelin. Iltapäivällä lämmitin pihan perällä olevan saunan.

Illalla meillä oli tapaaminen Metsänkävijöiden Keskuksen veljesjoukon kololla Satakunnantalolla. Minä vein sinne pakkaamista varten hankkimani muonat. Kololle mennään tavarahissillä. Deeri  ja Rima menivät ensin tavaroineen kellariin sillä tavarahissillä. Sitten painoin hissin nappia tilatakseni sen takaisin ylös. Mitään ei tapahtunut.

Kaveritkin huomasivat, että hissi ei lähtenyt ylös ja he menivät sen sisälle ja painoivat kaikkia nappuloita, hissi oli jumissa ja pojat olivat jumissa. Pojat painoivat myös hätänappulaan ja silloin alkoi tapahtua. Hälytyskellon ääni sai yläpuolella olevan ravintolan portsarin kiiruhtamaan paikalle. Selitin hänelle tilanteen. Eräs ravintolahenkilökuntaan kuuluva ohjasi minut kamoineni ravintolasalin kautta keittiöön, josta oli myös hissiyhteys kellariin. Niinpä yllätin kaverit tavarahissin oven takaa, kun he siellä surivat kohtaloaan. Sitten meille neuvottiin toinen poistumisreitti, ettei meidän tarvitse marssia ravintolasalin kautta. Meidän tuli ajaa keittiöhissillä 4.kerrokseen ja sieltä pääsisimme parin kabinetin kautta porraskäytävään ja sieltä sitten ulos.

Kololla järjestelimme ruokia ajatellun käyttöaikataulun mukaiseen järjestykseen hienoihin Deerin sisaren tekemiin kangaspusseihin. Deeri lupasi hankkia meille kuukaudeksi Suomen Partiopoikajärjestön henkivakuutuksen ja varusteille täysivakuutuksen. Sitten tahkosimme kirveen ja etsimme varastosta vyön, jonka sisälle laitoimme sahanterän.   

Muonalista:

kahvi                                               1500 g                                             14,70 mk

tee                                                     100 g                                                2,10 mk

kaakao                                              600 g                                                5,16 mk

näkkileipää                                    1000 g                                                1,40 mk

jälkiuunileipää                                8360 g                                             10,80 mk

tuoreleipää                                     500 g                                                 1,00 mk         

korppuja                                        1000 g                                                4,90 mk

voita                                                2500 g                                               11,20 mk

hienosokeria                                3000 g                                                3,93 mk

palasokeria                                   3000 g                                                4,35 mk

pikakeittoja                                    240 g                                                3,15 mk

sulatejuustoa                                750 g                                                3,93 mk

meetvurstia                                 1000 g                                               7,64 mk

tahkojuustoa                                 800 g                                                3,95 mk

perunaa                                         3000 g                                               0,93 mk

makaronia                                     1500 g                                               3,20 mk

herneitä                                         1500 g                                               2,37 mk

mielihyvää                                      400 g                                                2,70 mk

saunapalvattu kinkku                    5000 g                                             37,50 mk

sianlihapurkkeja                           2000 g                                             16,00 mk

suolaa                                            400 g                                                0,20 mk

sinappia                                         100 g                                                0,90 mk

tomaattisosetta                              250 g                                                1,50 mk

tulitikut                                           100 g                                                0,78 mk

alumiinipaperia                             130 g                                                1,33 mk

sekahedelmää                             750 g                                                2,26 mk

taatelia                                         360 g                                                0,54 mk          

rusinoita                                       775 g                                                1,96 mk

maapähkinöitä                              500 g                                                1,25 mk

vanukasta                                     300 g                                                3,00 mk

perunajauhoa                               100 g                                                0,13 mk

vehnäjauhoa                                 500 g                                                0,46 mk

leivinjauhe                                      100 g                                                0,65 mk

maitojauhe                                   1000 g                                               2,58 mk

 

Näillä eväillä pitäisi pärjätä monta vuorokautta.

Kanootin varustelua ja muita viime hetken hommia 26.6. – 28.6.1963

26.6. Iltapäivän vietin kaupungilla ostellen henkilökohtaisia varusteita. 17.30 menin Deerin luokse. Leikkasimme pussikangasta sopiviksi paloiksi ja lähdimme venevajalle.

Vajalla Rima ja minä teimme aluksi vanerista 2 cm X 10 cm kokoisia paloja, jotka kiinnitettiin molemmille laidoille sisäpuolelle laidan ja laidan pituisen puuriman väliin. Sitten aloimme kiinnittää niihin päälliskangasta, joka siis tulisi kattamaan koko kandarin. Se homma vaati sisua, sillä jouduimme useasti löysäämään jo kireiksi ruuvattuja ruuveja. Niinpä parin tunnin ähellyksen jälkeen oli vasta 1/3 kandarista katettu. Tässä vaiheessa alkoi hämäryys haitata. Olimme myös havainneet, että keskiosaan suunniteltu päällyskappale oli liian lyhyt.  Sen saumat pitäisi avata, jotta saisimme joitakin senttejä lisää pituutta.

Meidän piti tänään myös hiukan meloa merellä, mutta se jäi, koska meillä ei ollut meloja. Deeri oli soittanut puusepälle, että voisiko hän noutaa  tänään melat. Vastaus ei ollut mieltä ylentävä: ei niiden tekemistä ole vielä aloitettukaan… ja meidän lähtöpäivä on kolmen päivän päästä. Se oli siis selvää, että emme ehdi harjoitella kertaakaan melomista, hyvä jos ylipäätään saadaan melat kyytiin. 

Lopuksi kiinnitimme Riman suunnitteleman nahkaisen Daedno -merkin kandarin keulaan ja lähdimme himaan kello 22.30.

27.6. aamupäivällä liimasin karttoja sertinkikankaalle. Ensin käytin Evo-Stickiä. Se oli erittäin hyvää liimaa tähän tarkoitukseen, mutta se loppui kesken. Loput karttalehdet liimasin Erikeeperillä. Iltapäivällä pakkasin henkilökohtaiset tavarani. Illalla saimme kanootin varustelut valmiiksi.

28.6. Illalla pakkasimme kamoja Keskustan kololla kahteen isoon käsintehtyyn ”merimiessäkkiin”. Täytettyämme ensimmäisen säkin Rima sulki säkin ja alkoi nostaa köydestä sitä selkäänsä..  silloin kuului repeämisääni… köyden kiinnityskohta oli ratkennut parin sentin verran!   Ei muuta kuin kaikki kamat pois säkistä. Deeri otti säkin kotiinsa korjattavaksi, kun lähdimme kololta. Meillä oli muitakin pieniä pakkausongelmia, koska osalle kamoista ei vielä ollut pusseja.  Joten lähtöpäiväksi jäi vielä pakattavaa ja toivon mukaan saamme ne melatkin huomenna ennen junan lähtöä.

Espoosta Enontekiön Hettaan 29. – 30.6.1963

Innolla odotettu lähtöpäivä 29.6.

Heräsin melko aikaisin, sillä alitajunta oli sitä mieltä, että on vielä paljon tehtävää ennen junan lähtöä.

Aamupäivän aikana tsekkasin vielä kaikki omat varusteeni ja puolen päivän tienoilla menin Deerin luokse, josta sitten siirryimme kanoottivajalle. Kuorma-auto tuli ajallaan viemään kanootin Helsingin rautatieasemalle.

Sitten Rima ja minä  lähdimme hakemaan Keskustan kololta   meidän Volvo Duetilla  ne isot merimiessäkit, jotka veimme sitten yhtä aikaa kandarin kanssa  tavaravaunuun sijoitettavaksi. Raahatessamme kandaria ja niitä jättiläismerimiessäkkejä Assalla ihmiset kääntyivät katsomaan, että mitähän porukkaa tuossa menee.

Ennen luovuttamista punnitsimme kandarin, se painoi 43 kiloa. Asemamiehet sanoivat, että nämä lähtevätkin jo puolen tunnin kuluttua eli kello 15.05.

Assalta lähdin sitten kotiin, jossa minua odotti  pihasaunan makoisat löylyt ja iltapäiväkahvit.

Meillä oli poikien kanssa treffit siellä Keskustan kololla kello 19,30, jotta ehtisimme pakata loput kamamme.

Pakkaustouhuissa meinasi pinna palaa, sillä kellon viisarit tuntuivat liikkuvan normaalia nopeammin ja emme oikein millään saaneet kamoja  mahtumaan niille varattuihin pusseihin. Noin kello 20.00 lähdimme ripeästi kävelemään kantamuksiemme kanssa kohti Assaa.  Asemalle oli kertynyt yllättäen melkoinen saattojoukko, sukulaisia ja kavereita yhteensä 14 henkeä.  Minunkin koko perhe oli saattamassa: isä, äiti ja molemmat veljeni.  Kaikki toivottivat turvallista matkaa seikkailijoille. Näkemiin.

Junamme lähti kello 20.30.

30.6.1963 Oulussa oli aamulla kello 8 siirtyminen päivävaunuun. Kemissä oli junan vaihto ja Rovaniemelle saavuimme kello 12.00. Bussin oli määrä lähteä Rovaniemen asemalta kello 13.00. Meillä oli nälkä ja edessä vielä pitkä matka, joten jätimme kamppeemme asemalle ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Ruokareissu kesti noin 45 min. Kun saavuimme takaisin rautatieasemalle, huomasimme, että bussi oli jo suunnilleen täyteen pakattu. Katollakin oli jo runsaasti reppuja ja laatikoita. Kun sitten tulimme asemarakennuksesta ulos kanootin, jättisäkkien ja muiden kantamustemme kanssa, niin bussikuski ja rahastaja meinasivat saada hepulin.  Siinä piti järjestellä uusiksi katolla olevat tavarat, jotta sinne saatiin sijoitettua meidän jättimerimiessäkit ja kaikkien päälle se meidän kanootti.  Bussin lähtö viivästyi meidän takia 18 minuuttia. Muoniossa oli sitten bussin vaihto, heti kun kamat oli siirretty Enontekiön bussiin, se lähti liikkeelle.

Hetta

Kello 19.20 saavuimme Hettaan.  Menimme keskustassa olevaan Jussan baariin, pyysimme hankkimaan pari ruislimppua ja taksin puoli yhdeksäksi. Sitten lähdimme etsimään nimismies Öhmania. Meidän oli määrä ilmoittautua hänelle, jotta Suomen poliisi ja rajavartiolaitos tietäisivät, että olemme suunnitelleet kanoottiretken Hetasta Utsjoelle. Öhman ei ollut kotonaan, mutta saimme tietää missä hän on kylässä. Ja niinpä kävelimme pikaisesti kyläpaikkaan ja sieltä hän löytyikin. Saimme nimismieheltä epävirallisen luvan toteuttaa suunnitelmamme. Saimme häneltä ja talon väeltä hyviä neuvoja. Lopuksi nimismies totesi, että jos Norjan rajavartijat saavat meidät kiinni, niin olemme omillamme.

Palasimme Jussan baariin. Saimme limput matkaamme ja kirjoitimme muutaman postikortin. Taksilla oli vahva kattoteline ja niinpä se sai vietyä meidät kamoinemme Käkkälöjoen Siltakoskelle.

Päätimme pystyttää leirin aivan siihen maantien viereen. Saatuamme leirin pystyyn saapui kolme lappilaismiestä melkoisessa maistissa veneellään Siltakoskea laskien ja vetivät veneen maihin siinä meidän kohdalla. Olimme tosi väsyneitä ja olisimme halunneet nauttia iltapalaa ja käydä nukkumaan. Mutta he vain halusivat jutella. Sitten he esittivät, että joku meistä ajaisi heidät heidän vähän matkan päässä olevalla autollaan Peltovuomaan ( n. 4 km). Deeri päätti lähteä kuskaamaan kaverit kotiin, jotta pääsimme heistä eroon. Joku kylältä sitten ajoi Deerin takaisin leiripaikallemme.

Iltakaakaot joimme sateen ropistessa louekankaaseen ja toisaalta keskiyön auringon valaistessa vastarannalla olevat männyt. Sateenkaari oli todella upea. Lämpötila laski noin +5 asteeseen. Menimme nukkumaan noin kello 01.00, jolloin aurinko alkoi nousta. 

Totuuden hetki 1.7.1963 Käkkälöjoki / Siltakoski

Heräsimme noin yhdeksältä auringon paistaessa melko pilvettömältä taivaalta. Aamupalaa syödessämme vilkuilin kanoottia ja vieressä kohisevaa Siltakoskea ja ajattelin: Apua, en ole koskaan istunut kanootissa ja nyt tuolla vehkeellä pitäisi matkustaa 3 viikkoa ja 300 kilometriä, olikohan ihan fiksu päätös lähteä tälle reissulle..

Hiukan oli alkukankeutta leirin purkamisessa ja kaikkien kamojen pakkaamisessa lähtökuntoon.  Kanootissa on vähän tilaa, siksi oli pakattava kaikki tavarat ennakkosuunnitelman mukaisesti. Ennen kuin siirsimme kamat kandariin, niin päätimme vähän treenata.  Asetuimme veneeseen ilman matkatavaroita. Emme keikahtaneet nurin ainakaan tässä vaiheessa, vaikka tasapainon saavuttaminen ei ollutkaan helppoa.

daedno_c_001.jpg

Lähdimme laskemaan Siltakoskea. Deeri oli meitä opastanut etukäteen, että laskiessamme koskia, minun ja Riman täytyy meloa niin tehokkaasti kuin mahdollista, jotta hän pystyisi perämiehenä ohjaamaan kanoottia.  Me aloimme huitoa meloillamme minkä ehdimme.  Mutta, mutta karahdimme kivikkoon keskelle koskea  ja jäimme siihen kiinni. Vähäisen heiluttelun ja rymistelyn jälkeen pääsimme irti ja matka jatkui kosken jälkeiseen suvantoon.

Seuraavaksi piti harjoitella kanootin uittamista koskesta ylös etupäähän ja takapäähän kiinnitettyjen köysien avulla rannalta käsin. Tavoitteena oli pitää kanootti sellaisessa kulmassa menosuuntaan, että sen aiheuttamat pyörteet ikään kuin työnsivät kanoottia vastavirtaan. Näin toimien vetohomman piti olla kuin leikkiä vaan.  Vähän ennen saapumistamme leiripaikallemme edessä oli hankala paikka. Ranta oli pusikkoinen ja lähellä rantaa oli iso kivi, joka piti kiertää. Köydet löystyivät, vetokulma ei säilynyt ja niin kanootti kellahti nurin. Hyppäsin koskeen ja sain kanootin käännetyksi ja huusin vetäjille, että vetoja… mutta ennen kuin vetäjä sai kanootin oikean menokulmaan, niin se kaatui uudelleen. Minä ryntäsin taas kääntämään sen oikein päin ja tällä kertaa saimme kanootin perille. Näin sujui lupaavasti meidän harjoittelujaksomme.  

daedno_b_001.jpg

Puolen päivän aikoihin aloimme pakata kanoottia matkakuntoon. Saimme kaikki säkit ja pussukat paikoilleen ja nyt meidän tulisi vääntäytyä ahtaisiin istumapaikkoihimme. Jännitimme, että pysymmekö ylipäätään pinnalla vai onko painoa yhteensä niin paljon, että vesi tulee laitojen yli kandariin. Olimme hyvin iloisia, koska pysyimme pinnalla. Saatoimme myös havaita, että kanootti oli hyvin vakaa painolastimme ansiosta.

Minulla on tuo värikäs/kirjava paita:

vuotsukosken_nousu_ja_filmausta_002.jpg

Itse melominen sujui melko mukavasti, vaikka kuljimme vastavirtaan. Mutta kahden kosken klaaraaminen ei sitten ollutkaan helppoa. Sakkakosken (n. 200 m) vetäminen köysien avulla tuotti jo vaikeuksia. Oli vaikeata kulkea jalan eteenpäin ja vetää venettä oikeassa kulmassa ja kun vielä piti ohjata sitä venettä niin, että se kiersi kosken kivet ja koskeen kaatuneet uppopuut. Hidasta oli, mutta selvisimme jotenkuten. Mutta edessä oli yli 2 kilometriä pitkä Vuotsukoski. Se oli tuskien taival.  Jokainen meistä joutui  kiirehtimään veteen auttamaan  veneen kulkua. Vettä oli pahimmillaan napaan asti. Aina välillä piti nousta rannalle ja   ottaa saappaat jalasta ja kaataa vedet pois niistä, jotta jaksoi jatkaa matkaa . 

vuotsukosken_nousu_ja_filmausta_001.jpg

Heti Vuotsukoskesta selvittyämme perustimme leirin. Purettuamme kamat kandarista ja syötyämme lähdimme Riman kanssa kanootilla tunniksi kalaan.  Saimme pari risua ja heinätukkoa.

Alla Vuotsukosken leiri ja ensimmäisen melontapäivän kartta:

vuotsukosken_leiri_001.jpg

daedno1_001.jpg

      

   


 2.7.1963 2.melontapäivä

Heräsimme n. 9.30. Sää oli pilvinen ja melko kylmä. Eilen kastuneet vaatteet eivät olleet täysin kuivia esim. saappaat olivat sisältä hiukan kosteat.

Päivän aikana taas useassa kohtaan tuli plutattua vedessä. Sitten vaan takaisin kandariin melomaan. Väkisinkin välillä vilun väreet kulkivat päästä jalkoihin. Ja välillä sataa tihuutti. Teimme pahan virheen, kun emme pysähtyneet pitämään sateen takia kahvitaukoa, sillä meidän voimamme alkoivat ehtyä paljon ennen ajateltua leiripaikkaa. Matkan aikana nousimme Saukaraisenkosken.

Kolmas leiripaikkamme perustettiin Itkujärven kohdalle. Jätimme Vuomakosken nousemisen huomiseksi. Joki, jolla  melomme vastavirtaan, on siis edelleen Käkkälöjoki.

Sillä aikaa kun Deeri ja minä pystytimme leirin, teimme tulet ja teimme ruokaa. Rima meni kalaan. Hän toi saaliina 2 harria ja yhden hauen. Rima valmisti hiilloksessa alumiinipaperiin käärittynä meille iltapalaksi herkkukala-annokset.  Ekan kerran eläissäni nuotiossa poltettiin tuoretta puuta. Se saatiin joen varren vaivaiskoivupusikoista. Siitä syntyi erittäin hyvä hiillos. Ennen nukkumaanmenoa Rima yllätti meidät tuomalla kaakaot ”vuoteeseen”.

Yöstä oli tulossa tosi kylmä. Kello 21.00 mittari näytti +5 astetta ja kello 24.00 +1 astetta. Rima ja Deeri nukkuivat untuvamakuupusseissaan alusvaatteisillaan, mutta minun piti laittaa päälle suunnilleen kaikki mukana olevat vaatteet, jotta en olisi palellut minun makuupussissani.

Tähän mennessä olen havainnut, että varusteista puuttuu huulirasva ja tiskiharja.

daedno_2.melontapaivan_reitti_001.jpg

koskennousua_ja_reitti_002.jpg

 3.melontapäivä

3.7.1963

Heräsin siihen, että minulla oli hikinen olo. Aurinko paistoi suoraan minuun ja kun oli nukkunut kaikki mahdolliset vaatteet päällä makuupussissa, niin ei ollut ihme, että tuli kuumat oltavat makuupussissa. Aamulämpötila oli + 8 astetta.

Söimme aamupalana kahvin ja voileipien lisäksi Markus-sedän puuroa. ( Silloin 50-60 –vuotta sitten radiossa Markus –setä veti lasten ohjelmaa ja hän aina muistutti, että lasten pitää syödä aamuisin reippaasti kaurapuuroa.)

Ja edessä oli siis heti yli kilometrin pituisen Vuomakosken nousu. Hyvä, että olimme hyvin levänneet ja syöneet kunnon aamiaisen, sillä tämän kosken valloitus oli melko rasittavaa puuhaa.

koskennousua_ja_reitti_001.jpg

Melottuamme noin viisi kilometriä Rima yhtäkkiä totesi, että hänellä ei ole päässään eräborsaa. Yritimme yhdessä muistella, missä vaiheessa se mahdollisesti olisi pudonnut hänen  päästään. Minä muistin, että ainakin jossain vaiheessa  Vuomakosken nousun aikana havaitsin borsan olevan Riman päässä. Rima sanoi, että hänen täytyy löytää se ja niin päätimme pitää tauon ja Rima lähti kävellen takaisin kohti Vuomakoskea.

Tein nuotion ja aloin keittää kahvia. Deeri lähti tiedustelumatkalle kävellen jokea ylöspäin, sillä kartan tarkkuus oli hyvin kyseenalainen. Kartoittajat eivät olleet luultavasti kovin tarkkaan kartoittaneet näitä asumattomia seutuja. Kun Deeri palasi, kysyin uteliaana, että no miltäs maasto vaikutti. Vastaus oli seuraavanlainen: ” En tiedä tarkalleen missä olemme, sillä maasto ja kartta eivät täsmää, mutta sen tiedän, että edessä on mutka poikineen ja rannat ovat erittäin pusikkoiset.”

Rima palasi borsanhakumatkaltaan parin tunnin kuluttua . Hän oli löytänyt sen rantapusikosta Vuomakosken puolivälistä. Hän alkoi kahvitella ja olisi käyttänyt tuliterää hienoa leukuaan leivän leikkaamiseen. Mutta katastroof: leuku ei ollut tupessa. Hänen leukunsa oli tippunut tupesta borsanhakumatkallaan. Joten hakureissun tulos oli +1 -1 = 0.     

Jatkettuamme matkaa saatoimme havaita, että sivuuttaessamme Kovavuopionjärven joki alkoi  kiemurrella aivan rajattomasti . Kartassa oli pari mutkaa, mutta luonnossa uoma johti meidät vuorotellen etelää ja pohjoiseen. Saimme oikeastaan koko ajan kääntää kandaria eli suoria pätkiä ei oikeastaan ollut lainkaan.

Sitten tulimme kohtaan, jossa joki jakaantui aivan pusikossa kahteen yhtä leveään uomaan. Kartassa ei tietystikään ollut lainkaan tällaista jakaantumista merkittynä. Emmekä voineet nousta millekkään korkealle paikalle tähystämään. Deeri valitsi oikealle vievän uoman. Valinta osui oikeaan, sillä lopulta pääsimme Käkkälöjoen ja Pelsiojan risteyksessä olevaan rajavartioston tukikohtaan.

Ilmoittauduimme rajavartiostoaseman komentajalle ja kysyimme häneltä, että miten hän suhtautuu meidän liikkumiseen rajavyöhykkeellä ja tulevaan rajan luvattomaan ylitykseen. Mehän emme voisi toteuttaa retkeämme eli kulkea vesiteitse Hetasta Utsjoelle ilman tätä rajaloukkausta. Hän totesi, että ei tietystikään voi antaa lupaa, mutta lupasi, että suomalaiset rajavartijat eivät tule meitä hätyyttämään. Hän tarkisti henkkarit ja kirjasi ylös tietomme ja tuntomerkkimme.  Hän antoi myös mukavan vinkin. Rajan pinnassa tulette järvelle, jota ei ole kartassa. Sen rannalla on heidän rakentamansa pieni partiokämppä. Hän antoi meille luvan yöpyä siellä.   

Jatkoimme matkaamme vielä pari kilsaa Kalmakaltion kämpälle. Matkasta noin puolet oli hankalaa koskea.Ne olivat raskaat kaksi kilometriä, sillä vettä oli vähän, kiviä oli paljon ja rannat olivat pusikkoiset.

Saavuttuamme rättiväsyneinä kämpälle koimme melkoisen järkytyksen, sillä kämpällä oli kolme miestä, jotka pitivät sitä kuin omanaan. He olivat levittäneet varusteensa ympäri kämpän ja he kuulemma aikovat asua siellä viikon verran.

Onneksi he lähtivät melko pian yökalaan ja näin saimme märät vaatteemme levitettyä kuivumaan ja saimme tehdä avotakassa ruokamme. Ruokailun jälkeen valtasimme puolet kämpästä. Puolellamme oli kahden hengen laveri, joten vedimme pitkää tikkua näistä paikoista. Minä hävisin ja aloin tehdä makuupaikkaa lattialle. Levitin louevaatteet ja nappitemppelin puolikkaat alleni ja siinä oli minulle yösija.

Käytyämme nukkumaan ne kolme kaveria tulivat kalasta kovasti remuten. Meitä otti kovasti aivoon mokomatkin turistit.

kalmakaltion_kamppa_001.jpg

Kalmakaltion kämppä:

4.7.1963 Rokulipäivä

Erittäin raskaan melontapäivän ja huonosti nukutun yön jälkeen heräsimme aika myöhään ja päätimme pitää rokulipäivän.

Hioimme ja lakkasimme melat.  Paikkasimme pari pientä repeämää kanootin peittävässä kankaassa.

Deeri filmasi paljon kaitafilmikamerallaan. Ja me Riman kanssa jouduimme toimimaan filmitähtinä.

vuotsukosken_nousu_ja_filmausta_003.jpg

Saimme esimerkiksi kantaa pariin kertaan kandarin rannasta kämpän viereen ja takaisin, jotta filmin ohjaaja sai haluamansa kohtauksen tallennettua.  Tuo filmaaminen välillä otti päähän, kun väsyneinä jouduimme milloin melomaan uudestaan jonkin pätkän, milloin kahlaamaan koskessa yms.

Sää oli loistava. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Tuuli oli navakka ja se oli hyvä, sillä hyttyset pysyivät poissa. Ne kolme kalamiestä lähtivät jo puolen päivän jälkeen jonnekin kauemmaksi kalaan ja saimme olla omissa oloissamme.

Loppupäivä meni nopeasti kaikenlaisissa varusteiden huoltoaskareissa.  

5.7.1963

Herätessäni aamulla, en ollut uskoa silmiäni. Kämppä oli tupaten täynnä miehiä. Koko kämpän pinta-ala oli katettu nukkujilla: lavereilla, laverien alla, penkeillä ja lattialla. Meitä oli yhteensä 9 äijää.

Tarkoituksenamme oli päästä näin lepopäivän jälkeen aikaisin aamulla liikkeelle.  Illalla olimme kyllä laittaneet herneet veteen, mutta aamuisen hernekeiton valmistuminen kesti kuitenkin 2 tuntia.

hiekkasarkkapaiva_a_001.jpg

Kohta lähdettyämme saavuimme Mellakoskelle. Se oli kaksiosainen noin kilometrin pituinen koski. Siinä tuli jo plutattua niin, että saappaat olivat useasti täynnä vettä. Noin kilometrin suvantotaipaleen jälkeen oli vastassamme pitkä ja kivinen koskitaival. Vettäkin oli liian vähän. Eteneminen tyssäsi tähän.

hiekkasarkkapaiva_b_001.jpg

Jätimme kanootin parkkiin ja kävelimme ensin henkilökohtaisten reppujemme kanssa noin kilometrin verran. Sitten palasimme takaisin. Kiinnitimme Deerin rinkkaan molemmat jättimerimiessäkit ( yht n. 40 kg) ja hän lähti jalan kohti reppujamme. Rima ja minä aloimme uittaa kanoottiamme.

Tämän kurkkion ohi meidän oli kannettava myös kanootti.

Tämä osuus sisälsi 3 melko pahaa kurkkiota, joista yhdestä selvisimme työntämällä ja vetämällä: a) minä menin kosken kuohuihin napaa myöten. Työnsin pirusti kandaria kohti kurkkion kapeaa uomaa ja samalla painoin perästä niin, että nokka nousi mahdollisimman ylös. B. Rima pulikoi kurkkion niskalla. Hän veti hampaat irvessä köydestä. Kun saimme noin puolet veneestä niskan päälle, niin Rima painoi koko omalla painollaan kanootin nokasta alaspäin. C. Tällöin perä oli edessäni noin pääni korkeudella ja työntäminen oli helpompaa kovasta virrasta huolimatta. D. Sitten Riman tuli kaikin voimin pidätellä venettä, jotta ehdin kipaisemaan hänen avukseen. E. Yhteisvoimin saimme sitten veneen selvemmille vesille. 2 kurkkiota oli niin korkeita ja vähävetisiä, että meidän oli kannettava kandari maitse niiden ohitse.  

hiekkasarkkapaiva_b_0022.jpg

Kurkkioiden jälkeenkin jouduimme pariin kertaan pulikoimaan vedessä niin, että saappaat täyttyivät vedestä. Reppujen luo saavuttuamme päätimme pitää kahvitauon ja kuivata vaatteitamme ja saappaitamme nuotion lämmössä.

Jatkoimme matkaa siten, että kaksi oli kanootissa ja yksi käveli rantoja myöten ja samalla yritti saada heittouistimella kalaa. Ensin minä olin kävely/kalastusvuorossa. Pari kertaa kala pääsi irti aivan rannassa ja näin saaliiksi muodostui yksi noin 250 g:n tammukka. Noin 5 kilometrin jälkeen vaihdoimme Riman kanssa tehtäviä. Ja näin me Deerin kanssa jatkoimme kandarin kanssa pulikointia.

Sitten seurasi useita kilsoja pitkä suvantovaihe, mutta urakkamme ei helpottunut. Suvanto oli erittäin mutkaisa ja pahinta oli se, että jokaisessa mutkassa oli hiekkasärkkä. Meidän piti siis yrittää joka mutkassa kiertää ulkokurvin kautta. Usein emme ehtineet siirtyä tarpeeksi ajoissa joen toiseen reunaan ja tällöin jäimme armotta jumiin hiekkaan. Tällöin siis miehistön oli noustava veneestä ja raahattava vene särkän yli väljemmille vesille ja sitten taas kiireesti veneen sisälle. Siinä tuli aina vettä ja hiekkaa kanootin sisälle. Minä kehitin hyvän mittayksikön. Silloin kun vettä alkoi olla niin paljon, että vettä tuli saappaisiin sisään, silloin saatoimme hypätä kanootin kyytiin. Jouduimme tällä taipaleella toistamaan tämän ohjelmanumeron kymmeniä kertoja. Totesimmekin päivän päätteeksi, että kyllä meiltä sujuu todella hyvin kanoottiin nouseminen ja sieltä poistuminen, kun sitä on näin paljon harjoiteltu.

hiekkasarkkapaiva_c_001.jpg

Keskiyö alkoi lähestyä, lämpötila laski hyvin lähelle nollaa. Meillä oli kylmä. Totesimme, että nyt on pakko löytää sopiva leiripaikka. Melko tasan kello 24.00 löysimme sopivan paikan.  Ilman lämpötila oli +1 ja veden lämpötila oli +10. Koska olin napaa myöten läpimärkä, niin ei ollut ihme, että tärisin aivan kuin olisin horkassa. Nopeasti kuivat vaatteet päälle. Kun vielä saimme leirin pystyyn ja kunnon roihun lämmittämään meitä ja kuivattamaan vaatteita, niin elämä alkoi taas hymyillä.

hiekkasarkkapaiva_b_003.jpg

Juotuamme kuumat kaakaot ja leivät lysähdimme makuupusseihimme lopen uupuneina. Kello oli silloin 02.30 ja aurinko oli jo melko korkealla.  

6.7.1963 (lauantai) Puolelta päivin oli +7 astetta ja illan suussa +11 astetta. Vesi +10 astetta.

Heräsimme sateen ropinaan puolen päivän aikoihin. Aamutoimien lomassa yritimme paikantaa sijaintimme, mutta koska kartasta ei ollut mitään apua, niin oli pakko todeta, että emme tiedä missä olemme. olimme kuitenkin varmoja, että olimme yhä Käkkälöjoella.

Saimme myös muutaman kalan ja näin aloimme valmistaa kalasoppaa. Olipa hyvä, että meillä oli mukana maitojauhetta, se oli nyt tarpeen. Kalasopan tekeytyessä kävimme tutustumassa ympäristömme upeisiin hiekkatievoihin. Aivan kuin olisimme olleet Saharassa. Tuuli pahus lennätti hiekkaa suuhun, korviin ja nenään ja mikä pahinta -kameraan. Tästä lähtien kamera rahisi, kun sillä otti kuvia.

Pääsimme jatkamaan matkaa vasta myöhään iltapäivällä. Kuljettuamme noin kilsan verran saavuimme suureen suvantoon. Minä ja Rima olimme silloin melontavuorossa ja Deeri kulki maissa ahkerasti filmaillen.

Oletimme , että olemme saapuneet Naltijärvelle. Olimme lähtiessämme sopineet, että treffaamme Deerin kanssa juuri siinä kohtaan, missä saavumme tälle järvelle.  Aloimme kuitenkin epäillä, että oliko tämä se Naltijärvi. Lähdimme Riman kanssa maitse tiedustelemaan miltä tilanne näytti ympäristössämme ja edempänä. Niinpä totesimmekin, että laajan suvannon jälkeen joki jatkui koskisena ja päättelimme, että tämä ei vielä ollut se karttaan merkitty Naltijärvi. Niinpä lähdimme kiireesti jatkamaan matkaa. Lähes puolen kilsan koskiosuuden jälkeen saavuimme sitten oikealle järvelle, jossa Deeri jo hiukan hermostuneena odotteli autiotuvan luona.

Meille oli kerrottu, että tuota autiotupaa ei enää ole olemassa. Mutta siinä se oli. Se oli heikosti varustettu ja huonokuntoinen. Jatkoimme matkaa. Nyt oli oltava tarkkana, koska meidän yhteiselämämme Käkkälöjoen kanssa oli määrä päättyä lähikilometrien aikana. Meidän oli löydettävä lännestä laskeva, Norjan rajalta lähtevä Hielmaoja.  

lahestymme_norjan_rajaa_001.jpg

  

 

Löysimme helposti Hielmaojan suun ja siitä suuntasimme siis kohti länttä ja Norjaa. Käkkälöjoen vastapäisellä rannalla oli pieni kotakylä, jossa oli näköjään myös yksi puinen talo sekä muutama lato. emme nähneet ihmisiä. Mutta erotimme joukosta yhden kodan, jonka kotakangas oli valkoinen. Myöhemmin saimme kuulla, että siinä asuu eräs itävaltalainen mies, joka on jo vuosia asunut paikallisten lappalaisten kanssa. Mies kuulemma osaa 5-6 eri kieltä. Tämän kotakylän asukkaat asuvat talvisin Nunnasen kylässä.

Hielmaoja oli nimensä mukaisesti oja.  Sen leveys oli 2-5 metriä. Joissakin kohdissa rantapuskat ulottuivat niin paljon ojan päälle, että meidän piti kiskoa niistä, jotta pääsimme eteenpäin. Noin puoli kilsaa edettyämme jäimme jumiin. Minä nousin pois kanootista, Deeri ja Rima yrittivät jatkaa kaksistaan. Eivät he pitkälle päässeet. Seuraavaksi Rima nousi kandarista ja alkoi vetää etuköydestä ja Deeri  työnsi melalla perästä. Ojassa oli niin tiukkoja mutkia, että niissä piti vekslata edestakaisin, jotta vene saatiin niistä läpi.

lahestymme_norjan_rajaa_002.jpg

 

Minä lähdin edellä tiedustelumatkalle. Menin aina Hielmajärvelle saakka. Tajusin, että eteneminen kanootilla oli aivan älytöntä puuhaa. Oja kiemurteli kurun reunasta reunaan erittäin kapeana ja pusikkoisena. Palasin välittömästi takaisin poikien luokse. Totesin, että emme tänään selviä Hielmajärvelle, jos yritämme edetä vesitse. Pojat totesivat, että asia selvä.

Vedimme kanootin ylös ojasta ja purimme kaikki varusteet . Laitoimme omaisuutemme kantokuntoon. Kannoimme ensin kaikki kamat Hielmajärvelle ja sitten palasimme noutamaan kandaria, kunhan Deeri oli ensin saanut lääkittyä rakkulan, joka oli ilmestynyt hänen jalkaansa.

Kanootin kantaminen sujui hyvin. Meillä oli olkapäillä istuintyynymme pehmusteina.

Saavuttuamme järven rantaan tavaroittemme luokse, pakkasimme ne takaisin paikoilleen ja lähdimme melomaan järven toiselle puolelle. Sitten päätimme, että otamme kaikki tavarat mukaamme ja lähdemme kompassisuunnalla kohti Palokorsaa eli sitä rajavartiopartioiden majaa. Nämä kaksi kilometriä tuntuivat tosi pitkiltä raskaine kantamuksinemme. Eipä ihme sillä olimme olleet liikkeellä noin 10 tuntia.

Palokorsan vieressä oli se luvattu koskematon erämaajärvikin, jota rajavartijat kutsuivat Palokorsajärveksi.Kun saavuimme aivan rajan vieressä olevalle majalle, niin löysimme avaimen meille ilmoitetusta paikasta .

Majassa oli hirventaljalla peitetty juuri kolmelle hengelle sopiva makuulaveri, joka kutsui meitä puoleensa.

Aurinko jo taas nousi ja kultasi maisemat erittäin upeiksi. Esimerkiksi järven rantojen kalliopahdat pitkine varjoineen olivat todella kuvauksellisia.  Jos en olisi ollut niin uupunut, niin olisin ottanut valokuvia, mutta en jaksanut.   

7.7.1963 Rajan ja vedenjakajan ylitys

Tähän asti eli maanantaista lähtien olimme kulkeneet vastavirtaan Käkkälöjokea, jonka vedet kulkeutuvat Ounasjokeen ja edelleen Perämerelle. Nyt tulemme ylittämään vedenjakajan ja reissumme jatkuu myötävirtaan kohti Jäämerta.

Aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta herätessämme. Kämpässäkin oli kuuma. Kuumuus ja edellisen päivän rasitukset saivat aikaan sen, että olimme kaikki hyvin velttoja. Joten aamutoimet käynnistyivät melko hitaasti.

palokorsajarvi_002.jpg

 

Tarkastelin tarkemmin tätä korsaa ja otin ulkona pari valokuvaa. Tämä pieni partiokämppä on melko uusi ja sen ovat rakentaneet Kalmakaltion rajavartioston rajamiehet partiokämpäkseen. Sisustuksena oli tuo 2-3 hengen laveri, pöytä ja kaksi penkkiä. Lämmitystä  ja ruoanlaittoa varten oli hyväkuntoinen kamina. Perusastiasto ja erilaisia työkaluja löytyi myös ja muonaa pahan päivän varalle.  Saatoimme siis yöpyä tällä tuvalla ilman mitään epäröintiä, koska meillä oli paikallisen rajavartioalueen päällikön lupa.

palokorsajarvi_001.jpg

 

Tämä Palokorsajärvi ja tupa ovat niin kaukana lähimmistä kylistä ja aivan Norjan rajalla (n. 100 metriä rajaan), että uskomme, että nykyaikana kovin moni ihminen ei täällä ole käynyt. Majan päiväkirjassa oli muutaman siviilin merkinnät. Toivottavasti saamme jatkaa matkaa Angeliin saakka niin, että emme tapaa yhtäkään ihmistä.

Tämä rajanylitys on turisteilta kielletty, mutta mehän emme olleet turisteja vaan tutkimusmatkailijoita.  Olimme saaneet tietää, että aikoinaan kauppamiehet ja maaherrat kulkivat tätä vesistöreittiä Pohjanlahdelta Pohjoisen Jäämeren rannoille ja takaisin. Vesireitit eivät tunne maallisia rajoja!  Tällä reitillä on kaksi nimeä: Maaherran reitti ja Vanha kauppareitti.  Siksi Enontekiön nimismies jo meille sanoi siellä Hetassa, että meidän rajanylitykseen saattaisi löytyä lakikirjoista sellaisia pykäliä, joiden perusteella voisimme kiertää tuon ilmaisun, koska seuraamme eli ”tutkimme” tuota vanhaa historiallista kauppatietä.

Mutta asiaan. Lähdimme melko aikaisin hakemaan kanoottia. Olipa kevyt olo, kun saimme kävellä ilman varusteita. Olimme jättäneet yhden melan kanootin alle piiloon.  Veimme mukanamme yhden melan lisää.

Osan matkasta kannoimme kanoottia ja kahden järven poikki meloimme nautiskellen, koska kanootti oli kevyt eikä ollut virtaava vesi, kivet ja pusikko vastuksena.  Takanamme oli noin 70 kilometrin nousuosuus.

Saavuttuamme Palokorsatuvalle aloimme tehdä rannassa ruokaa. Lämpötila oli + 17 astetta.

Noin kello 18.00 lähdimme viemään tunturin yli varusteitamme Norjan Njullasjoelle. Deeri kantoi muonarepun ja pikkutarvikkeet, Rima kantoi rinkkaa, johon oli sidottu molemmat jättimerimiessäkit ja minulla oli selässä vaatereppu ja vatsan päällä keittiöreppu.

varusteet_norjaan_001.jpg 

varusteet_norjaan_002.jpg

Tässä tapahtuu Norjan rajan alitus!

Veimme kamat Njullasjärvelle saakka. Koko tämän ylityksen ajan oli kuuma keli ja paljon hyttysiä, joten oli pakko pitää vaatteet tiiviisti päällä ja päässä borsa ja hyttyshilkka.  Hiki virtasi valtoimenaan.  Juuri kun saavuimme perille alkoikin sataa. Siis ensin hiestä märkinä ja sitten sateesta märkinä pohdimme tilannettamme.

Päätimme valmistaa välittömästi ruokaa ja sitten lähteä paluumatkalle. Päätimme ottaa aamukahvivarusteet mukaan ja siis yöpyä seuraavakin yö Palokorsamajalla.

Pilvet olivat hyvin matalalla ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Matka Njullasjärveltä Palokorsajärvelle on noin 3 kilometriä, mutta matkaa kertyi hiukan enemmän, koska päätimme kulkea tunturin lakea pitkin, sillä siellä ei ollut niin paljon märkiä puskia lisäriesanamme.   Meillä oli kyllä päällämme sadetakit, mutta eivät ne auttaneet.  Paita oli märkä hiestä ja housut kastuivat polvista alaspäin sateesta ja puskista. Totesin, että eräborsasta oli ainakin se hyöty, että sade ei kastellut naamaa ja niskaa… ne kastuivat vain hiestä…

Tällä tunturipätkällä oli neljässä kohtaa sulamatonta lunta.  Noin kolmen tunnin reissulta palattuamme poltimme kanootissa pesällisen koivukalikoita, jotta saimme kuivattua vaatteemme, teimme kaakaot ja kävimme nukkumaan taljalle rättiväsyneinä.

Yö oli melko rauhaton, sillä kukaan meistä ei saanut nukuttua kunnolla.  Minä heräsin kolmesti. Ensin jokin narisi ja kitisi ja tuuli vinku nurkissa. Menin ulos katsomaan, että mistä oli kysymys? Rimakin oli herännyt näihin ääniin ja tuli perässäni ulos. Havaitsimme, että kova tuuli liikutti kämpän ikkunaluukkua aiheuttaen nuo häiritsevät äänet. Saimme luukun jotenkin kiilattua paikoilleen ja tulimme sisälle. Deeri oli herännyt meidän kolisteluumme ja murahti, että mitä hitossa te täällä kolaatte keskellä yötä.

Kun heräsin toisen kerran, niin huomasin, että kaverit olivat ylhäällä ja sytyttivät praasua kaminaan, koska heillä oli kylmä. Meillähän ei ollut mukana yöpymisvarusteita eikä kuivia vaatteita, päällämme oli vain kämpän varusteisiin kuuluvat risat huovat. Kun kämppä lämpeni nukahdin uudestaan.

Heräsin jälleen parin tunnin kuluttua kylmyyteen.  Huomasin, että ulko-ovi oli sepposen selällään auki. Kämpässä oli taas jäätävän kylmää.  Kun pojat olivat aikaisemmin yöllä lämmittäneet kämppää, niin Rimasta tuntui, että sisällä oli jo liian kuuma. Hänen piti vähän aikaa tuulettaa.. mutta hän oli nukahtanut ja niin se ovi oli jäänyt auki!   Ja taas kaikki heräsivät kylmyyteen ja alkoi kamiinan lämmitys ja lämmittelyjumpat.

Aamuyöllä painuimme uudestaan nukkumaan. Noin neljän tunnin unien jälkeen heräsimme suunnilleen yhdeksän aikaan. Lähdimme heti Riman kanssa vaivaiskoivupusikkoon tekemään polttopuita, jotta saisimme itsemme hereille.  Pelkäsimme todella, että miten jaksamme kantaa kanootin huonosti nukutun yön jälkeen.

8.7. maanantai 

Kello 10.05 nostimme kanootin olalle ja jätimme Suomen taaksemme. Eilen alitimme rajalla olevan poroaidan, mutta nyt havaitsimme jonkin matkan päässä olevan portin, jonka kautta ylitimme rajan.

norjan_keikka_a_002.jpg

Jouduimme ylittämään rajan kandarin kanssa useampaan kertaan, koska jokainen halusi päästä filmille tähän kohtaukseen.  

norjan_keikka_b_001.jpg

 

 

Etenimme melkoista vauhtia. Pidimme kymmenen minuutin välein tauon, jolloin vaihdoimme kantopaikkoja. Yksi oli vuorollaan kanootin kärki olkapäällään ja kaksi oli sivuilla.

Tauko tunturissa:

norjan_keikka_b_002.jpg

 

Saavuttuamme joen latvajärvelle varusteittemme luokse söimme aamupuurot ja lähdimme innoissamme  laskettelemaan alamäkeä eli myötävirtaan kohti Jäämerta.  Havaitsimme heti, että joki oli niin kapea, että kanootti juuri ja juuri mahtui kulkemaan, mutta vettä oli niin vähän, että kaikki emme voineet olla kyydissä. 

Oli minun vuoroni kävellä rantaa pitkin ja kalastella. Sain melko pian kilon hauen. Se oli vähällä jäädä saamatta, sillä siima katkesi. Onneksi kala oli jo sen verran maalla, että sain sen kiinni. Kohta pojat tulivat kohdalleni ja sanoivat, että mitäs minä tuollaisia roskakaloja kalastelen! Tässä vaiheessa minä etenin maitse nopeammin kuin pojat, koska he joutuivat vähän väliä nousemaan kandarista ja uittamaan sitä pahimpien karikkojen ohitse.  

Kun olimme kulkeneet noin kilometrin verran niin Rima huomasi jättäneensä omaisuuttaan ruokapaikalle ja hän lähti kävellen etsimään kadottamaansa. Deeri ja minä jatkoimme matkaa melomalla. Se oli raskasta puuhaa, sillä välillä joki oli aivan pusikossa. Meidän piti kiskoa itseämme eteenpäin sentti sentiltä ja metri metriltä tarttumalla käsillämme pusikon oksiin. Aina kun tuollainen pusikko tuli vastaan otimme vauhtia ja yritimme arvata missä kohtaa puskia joen uoma on syvimmillään. Näin pääsimmekin usein aika pitkälle pusikkoa, mutta aina jäimme jumiin ja taas kiskoimme itseämme eteenpäin.

Onneksi kuitenkin pääosa matkasta oli leveää suvantoa ja koskia. Erässä koskessa oli kolme köngästä, joissa meidän piti taas kahlata koskessa. Tällä kertaa piti tukea sitä niin, ettei se menisi poikki.

Rima saavutti meidät erään pitkän suvannon alussa. Hän oli saanut ravata hiki hatussa rantapusikoissa , jotta saisi meidät kiinni. Hän pyysi päästä kyytiin, koska ei jaksanut juosta pusikossa sitä vauhtia, mitä me kuljemme suvannossa.

njullasfeld_001.jpg

Kiersimme tämän tunturin vasemman kautta ympäri.

Suvannon jälkeen minä nousin jalkamieheksi ja jatkoin kalastamista. Ahti olikin antelias, sillä sain melko pian kaksi komeaa noin kilon painoista tammukkaa. Nostaessani niistä jälkimmäistä joesta siima jälleen katkesi ja jälleen oli tuuria niin paljon, että se mätkähti rannalle. Pieni haavi olisi kyllä hyvä olla matkassa.

Siirryin muuten tässä vaiheessa retkikuntamme suurin kala –kilpailussa johtoon. Rima johti selvästi kalamääräkisaa.

On se muuten mukavaa tämä myötävirtaan kulkeminen, kun ei tarvitse rehkiä niin paljon. Mutta kanootin uittaminen vähävetisissä koskissa (nivoissa) oli tarkkaa puuhaa, ettei se karkaisi käsistämme. Tämän osuuden kymmenistä koskista pystyimme laskemaan täydessä lastissa vain muutaman.

Kahvitauolla valmistimme kalansaaliista herkullisen lounaan.  Suurimman tammukan grillasimme laittamalla mukanamme olevan rautalankaristikon koivuhiilloksen päälle ja muut kalat laitoimme tinapaperin sisällä hiilloksen keskelle.

Voi veljet, kaloista tuli tosi herkullista ruokaa. Tammukat olivat niin lohenpunaisia, ettei kaupoista ostettu merilohi ole koskaan näin punaista. Se oli juhlaa. Ainoa ikävä puoli tilanteessa oli se, että varpaita palelsi. Sillä oli ja ilta ja lämpötila laski selvästi.

norjan_keikka_a_001.jpg

 

Jatkoimme matkantekoa. Njullasjärveltä Kietsimäjoelle piti olla kartan mukaan 18 kilometriä, mutta jatkettuamme matkaa eteemme tuli monta mutkaa ja järveksi levittäytyviä suvantoja, joten matkaa kertyi reilusti enemmän.  Emme olleet varmoja, koska pääsisimme perille, koska karttaan ei voinut luottaa.

Puolen yön aikaan olimme jo hyvin väsyneitä, mutta päätimme jatkaa, jotta pysyisimme aikataulussa ja koska tavoitteessamme pitäisi olla Tupalaen  autiotupa. Haaveilimme mukavasta, lämpimästä autiotuvasta, joka meitä odottaa.  Olimme taas melko märkiä ja lämpötila oli laskenut nollan vaiheille.

Yhden aikoihin Deeri ja minä aloimme olla melko hysteerisiä. Meitä nauratti aivan pienetkin asiat: Erään kosken loppuvaiheessa sovimme, että Rima pitää kiinni kanoottia ja Deeri menee vastaanottamaan sen suvannon suulle. Mutta jostain syystä Rima päästi sen irti aivan liian aikaisin. Deeri vielä rämpi pusikossa kohti vastaanottopaikkaa, kun huusimme hädissämme, että nyt se tulee! Deerin oli pakko hypätä suin päin koskeen ottamaan vastaan kandaria, ettei se ajautuisi keskelle suvantoa ajelehtimaan .  Deeri sai kiinni kandarin ja huusi pää punaisena, että kuka ihmeen älypää sen jo nyt lähetti. Rima huusi, että hän se oli, mutta kanoottihan meni kuin hississä.  Tämä ilmaisu ja hyvin ratkennut kiperä paikka sai meidät Deerin kanssa nauramaan niin, että ei siitä meinannut loppua tulla.

Toisen kerran aloimme naureskella, kun Rima tokaisi, että hänen kumiteräsaappaansa olivat kuin säämiskät. Vastasimme suunnille yhteen ääneen Rimalle, että kuule ole sinä onnellinen, harva kundi voi kehua omistavansa säämiskäsaappaat..  heh heh…   

Kolmas tapaus: Olimme nousemassa keskellä koskea takaisin kanoottiin, kun olimme ohittaneet pahimmat kivikot. Deeri ja minä olimme jo kierähtäneet omille paikoillemme, mutta Rima nojasi vielä kivellä seisten melallaan kanootin reunaan. Deerin oli tarkoitus avittaa melalla niin, että pysyisimme paikoillamme, mutta siinä kävikin niin, että kanootti etääntyi Rimasta ja Rima putosi kiveltä suunnilleen polviaan myöten koskeen. Ja taas hytkyimme hysteerisesti nauraen. Päästyään nousemaan kanoottiin Rima totesi, että nyt hänen huumorintajunsa alkaa olla loppumaisillaan. Hän kippaa meidät koskeen jäähtymään, jos emme vähitellen rauhoitu. Tuollaista pientä hysteerisyyttä ja napinaa saa aikaan totaalinen väsymys.

Pian näimme näyn, joka palautti meidät järkiimme ja joka sai meidät ihastelemaan erämaaluonnon kauneutta. Kello oli noin 00.30, kaarsimme kovalla vauhdilla pieneen suvantoon. Suvannossa uiskenteli joutsenpariskunta poikasineen. Ne yllättyivät täysin, niin mekin teimme. Poikaset olivat pieniä untuvikkoja ja ne kiiruhtivat rantaheinikkoon. Vanhemmat lähtivät tulemaan meitä kohti. Ne viuhtoivat siivillään kovasti, mutta ne pääsivät lentoon vasta vähän ennen meitä. Ne tarvitsivat melko pitkän kiitoradan. Ne ylittivät meidät noin 10 metrin korkeudelta siivet ilmaa viuhtoen kovalla huminalla. Ne hävisivät mutkan taakse ja me jatkoimme matkaa. Totesimme yhteen ääneen, että siinäpä oli upea kokemus. Jokainen myönsi olleensa hiukan peloissaan, kun näytti siltä, että ne törmäävät meihin, jolloin olisimme varmasti kaatuneet ylösalaisin. 

Pikavierailumme Norjaan päättyi noin 01.30 saavuttuamme Njullas-, Kietsimä- ja Rajajoen yhtymäkohtaan.

Kietsimäjoki

Oletimme pääsevämme pian lämpimään kämppään. Mutta vaikka kuinka etsimme sitä, niin emme sitä löytäneet.  Nousimme maihinkin sitä etsimään ja silloin löysimme majan jäännökset. Se oli palanut varmaan jokunen vuosi sitten!

Etsimme sitten sopivan leiripaikan. 03.00 jälkeen oli leiri pystyssä ja nuotio lämmitti meitä ja teimme iltapalan. Aurinko oli noussut aikoja sitten, mutta ei vielä lämmittänyt. Joskus aamu neljän viiden aikaan nukahdimme.  Takanamme oli noin 18 tuntia matkantekoa!!   

9.7. 1963 Tupalaen asentopaikalla rokulipäivä

Heräsin noin kello 13.00 Minulla oli kauhean kuuma, sillä aurinko paistoi suoraan makuupussiini.

Iltapäivä kului laiskottelun merkeissä. Suoritin muonainventaarin ja kirjoitin tätä matkapäiväkirjaa.

Päivä oli erittäin kaunis ja kuuma. Kello 19.00 oli vielä +13 astetta.

Illalla mässäilimme kunnolla, söimme iltapalana nougatvanukasta ja joimme kattilallisen kaakaota. Nämä nautinnot olisivat jääneet kokematta, jos meillä ei olisi ollut mukana Energaa (maitojauhetta).

Koko päivän kärsimme hyttyslaumoista ja paarmalaumoista.

Deerin makuupussiin tuli reikä ja untuvat levisivät pitkin mäkeä. Deeri paikkasi repeytymän välittömästi, mutta mäkeen jäi höyheniä aivan kun olisimme teurastaneet jonkun ison linnun.

Ja illalla meinasi minun makuupussini kärähtää. Nuotiotuli louevaatteitten keskellä ei ollut vielä aivan sammunut, kun aloimme vähitellen asettua makuupusseihimme. Rima huomasi, että kipinä lensi makuupussini jalkopäähän, minä hyppäsin ulos. Reikä siihen tuli, mutta se sammui heti. Olipa hyvä, että emme vielä olleet nukahtaneet!  

10.7.1963 ( keskiviikko)  vauhdikasta menoa  Kietsimäjoella  ja hullu hauki

Nyt siis alkoi alamäkiosuutemme toden teolla, vaikka kartalla lähdimme ylöspäin kohti pohjoista. Tulisimme seuraavat päivät melomaan milloin Suomen puolella ja milloin Norjan puolella, koska Kietsimäjoki, Inarijoki ja Tenojoki  ovat kaikki rajajokia.

Aamulla oli jälleen kuuma keli + 18 astetta varjossa. Yritimme päästä aikaisin liikkeelle, mutta se jäi yritykseksi. Kuuma keli ja eilinen velttoilu aiheuttivat aamutoimiimme hitautta. Juuri ennen lähtöä näimme joutsenen uiskentelemassa Kietsimäjoessa.

Kun pääsimme liikkeelle, olimme tyytyväisiä, koska matkanteko oli niin helppoa myötävirtaan. Saimme kokea myös suurempien nivojen tenhoa, kun pystyimme laskettelemaan täydessä lastissa joitakin kapeita nivoja. Vettä oli kuitenkin sen verran vähän, että useassa kohdassa osuimme pohjan kiviin. Meitä olisi helppoa seurata, sillä kiviin jäin sinistä maalia ja pohjasauman tinaa.

kietsimajoen_taival_001.jpg

Eräässä melko tiukassa tilanteessa Deeri sohaisi melallaan niin läheltä omaa päätään, että hänen paljon kokenut eräborsansa putosi jokeen.   Deeri totesi, että nyt pysähdymme ja pidämme kahvitauon. Deeri yritti koko kahvitauon ajan naarata borsaansa, mutta ei valitettavasti onnistunut löytämään sitä. Minä sytytin nuotion ja aloin keittää pannukahveja ja Rima lähti kalaan, jotta saisimme illaksi ruokaa.

Riman vieheeseen tarttui iso ( n. 1,5 kg) hauki. Rima sai uitettua hauen aivan rantaan ja hyppäsi sen kimppuun saadakseen sen käsin kuivalle maalle. Mutta hauki tempaisi salaman nopeasti – naps- pidike hajosi ja hauki ui pois viehe suussaan. Rima kunnosti kalavehkeensä ja jatkoi kalastamista. Ja katso- taas oli hauki tarttunut tähän uuteen vieheeseen. Tällä kertaa hauki saatiin rannalle. Sen suussa oli 2 viehettä!  Rima irrotti molemmat vieheet, päästi hauen takaisin jokeen ja lopetti kalastamisen, ettei se hullu hauki tartu kolmatta kertaa hänen heittouistimeensa.  Saimme siis takaisin uistimen, jonka olin jo kirjannut menetetyksi omaisuudeksi.   

Päivätaipaleella kohtasimme 2-osaisen pystykurkkion, jossa oli siis kaksi putousta. Ylemmässä könkäässä jouduimme poistamaan kaikki kamat ja itsemme kandarista ja sitten vaivalloisesti saimme kanootin putouksesta läpi. Alemmassa könkäässä itse emme voineet olla kyydissä, mutta pystyimme uittamaan kanootin sen läpi täydessä varustelastissa. Deeri teki  plutaamisen ennätyksen. Hän upposi veteen suunnilleen kainaloja myöten. Tähänastinen ennätys oli napaan saakka.  Jokainen meistä oli ainakin kerran kastunut joessa kahlatessamme napaan saakka.

kietsimajoki_b_0012.jpg

Noin kello 22.00 päätimme katsella sopivaa leiripaikkaa. Deeri havaitsi Norjan puolella olevan kämpän. Sinnehän me suuntasimme. Siellä ei ollut ketään, joten päätimme majoittua tähän autiotupaan ( Tshopoltsin skogstue). Se oli siivottomassa kunnossa, joten heti aluksi siivosimme sen. Saimmekin tämän kaksihuoneisen, turvekattoisen kämpän asuttavaan kuntoon ja toimme varusteemme sisään ja sytytimme tulet. Rima lähti kalaan ja me Deerin kanssa aloimme tehdä ruokaa.  Rima toi kohta tuoretta kalaa: 2 komeaa harria.

kietsimajoen_skogstue_001.jpg

Ilta oli lämmin, kello 24.00 oli vielä 11 astetta. Majalta oli upea näköala. Kuvittelin, että tällaistako olisi asua Alpeilla: Koski heti alapuolella jyrkässä kanjonissa.  Ikkunasta näkyi Suomen puolella olevat  Pohjoinen Skietshoaivi (557 m) ja Kovsuroaivi.  No Alpeilla vuoret olisivat tietysti korkeampia

11.7.1963 torstai Lähestymme Inarijokea

Aamulla söimme kaurapuuroa ja Riman eiliset harrit. Heräsimme muuten harvinaisen aikaisin, kello 8.30.

Emme nukkuneet hyvin tässä kämpässä, vai onko niin, että kun olemme tottuneet nukkumaan ulkona, niin oliko kämpässä liian hiljaista tai tunsimmeko suljetun paikan kammoa? Aamukymmeneltä oli jo + 17 astetta lämmintä, puolipilvistä ja tuulta 3 boforia kaakosta. Jälleen kuhnailimme melkoisesti aamutoimissa ja kanootin pakkaustouhuissa.

Lähtiessämme Rima puki päälleen Deerin kumiasun ja toimi siis tänään virallisena kanootin uittajana putouksissa tai liian vähävetisissä nivoissa.  Rima ja meillä muillakin riitti hommia, sillä vesi oli tosi matalalla ja kivisiä nivoja ja koskia riitti. Matkavauhtimme Moccejärvelle oli vain 2 km/t.

kandarin_uittoa_001.jpg

 

Alkuperäisen matkasuunnitelmamme mukaan meidän piti viettää täällä Moccejärvellä  eilinen yö, joten olemme melko pahasti jäljessä aikataulustamme.  Milloin oli syynä kapeat risukkoiset uomat ja nyt sitten parin päivän ajan runsaat ja pitkän vähävetiset nivat. Onneksi järven jälkeen aloimme saavuttaa selvästi parempia tuntinopeuksia. Erään noin kilometrin pituisen pätkän meloimme kymmenessä minuutissa.

lahestymme_inarijokea_001.jpg

 

Toivoimme kovasti, että saavuttaisimme kohdan jossa Anarjokka laskee Norjan puolelta Kietsimäjokeen. Rajajoen nimi on siitä lähtien Inarijoki ja oletimme, että kyllä kait siinä vaiheessa saamme enemmän vettä allemme ja virtauskin kiihtyisi.

 

Kietsimäjoen loppupätkällä oli pari suurempaa koskea. Tässä vaiheessa meidät yllätti myös erittäin rankka sadekuuro, joten kastuimme läpimäräksi.

 

Inarijoki

Sitten saavutimme odotetun Anarjokkan liittymän. Petyimme pahan kerran, sillä heti tulimme nivalle, joka oli kyllä todella leveä, mutta vettä oli niin vähän, että henkilökunta joutui nousemaan jalkamiehiksi. Ja niin jatkui välillä melomista ja sitten taas niva ja ylös veneestä. Nivoissa oli vettä 10-50 cm. Eikä suvannoissakaan ollut liikaa vettä. Pari kertaa jäimme kiinni niissäkin keskelle leveää Inarijokea!

Porttikönkäälle saapuessamme olimme läpimärkiä aikaisemman sateen ja jatkuvasti joessa kahlaamisen takia. Veneeseen nousemisen mukana kulkeutui sisällekin vettä ja siis sisällä oli vettä takapuoleen saakka. Joen rannalla oli jonkinlainen kämppä, mutta se oli niin siivoton, että jätimme sen väliin ja perustimme leirin 200 metrin päähän siitä.

Kosken kohina oli kylläkin hyvää nukutuslääkettä, mutta ensin piti tehdä ruokaa ja kuivattaa vaatteet nuotiotulilla. Pääsimme nukkumaan vasta 02.00.  

  

12.7. Porttikönkäältä Angelin kautta Inarinkönkäälle (perjantai)

Aamutoimien jälkeen tarkistimme kanootin pohjan eilisen röykytyksen jälkeen. Tilanne näytti suoraan sanottuna erittäin huolestuttavalta. Pohja oli kulunut melkoisesti. Varsinkin eräs kohta oli niin huonossa kunnossa, että jos jokin terävä kivi siihen osuisi, niin puhki olisi!  Aamutoimet veivät taaskin kauan aikaa, no toisaalta olimmehan menneet aika myöhään nukkumaan.

angelipaiva_a_001.jpg

 

Tämä Porttiköngäs mahtaa olla upea näky kevättulvien aikaan. Mutta nyt keskikesällä köngäs oli melko vaatimaton. Vesi puristautuu melko vaatimattomasti muutaman kalliopaaden välistä. Ei mitään mahdollisuutta laskea kanootilla. Siispä kannoimme sekä kanootin että varusteet Porttikosken ohitse maitse.

 

Lähes koko väli Porttikoskelta Angeliin oli niin vähävetistä, että sekä Rima että minä kävelimme koko matkan. Deeri saattoi aina välillä meloa pienen matkan, mutta suurimman osan matkasta hän uitti kandaria.

 

Onneksi vähän ennen Angelin rajavartioasemaa uoma syveni niin paljon, että saapumisemme tähän erämaiden keskellä olevaan rajakylään tapahtui tyylikkäästi kolmimela melonnalla. Kiinnityimme rajavartioston venerantaan, jossa oli 3 virkavenettä.  Ne näyttivät melko kömpelöiltä verrattua meidän virtaviivaiseen kulkupeliimme.

 

Menimme virkatalolle ilmoittautumaan. Meidät oli kyllä huomattu. Päällikkö oli huomannut, että tulimme ylävirran suunnasta. Niinpä hän tokaisi heti, että jaha, mistäs päin pojat ovat kotoisin, jotta voidaan kirjata syytteet rikosrekisteriin rajaloukkauksesta. Häkellyimme melko lailla ja katsoimme toisiamme. Sitten saimme sanotuksi, että kun tämä vanha vesireitti nyt menee näin ja olemme kyllä ilmoittautuneet Rajakaltion asemalla ja sieltä saadun ohjeen mukaan tulimme nyt ilmoittautumaan, että olemme saapuneet takaisin Suomeen ennakkosuunnitelman mukaisesti.   Hän pyysi näyttämään henkkarit ja kalastusluvat.  Sitten hän jatkoi aika kireänä, että tiedättehän, että tuollainen koukkaus Norjan puolelle ei ole sallittua. Ja me jatkoimme juu, mutta…. Ok, hän kirjaa asian päiväkirjaan ja jos Norjalla ei ole mitään vaatimuksia, niin asia on loppuun käsitelty. Rikosrekisterimme säilyi puhtaana.   Kiitimme hyvin virallisesti ja poistuimme.

angelin_rajavartiosto_001.jpg

 

Angelin rajavartiosto:

Olimme juuri asettuneet kanoottiimme ja lähtemässä satamasta, kun vartiopäällikkö tuli rantaan ja kysyi, että näytätte olevan saunan tarpeessa, joten saatte lämmittää rantasaunan. Näytimme hiukan epäröiviltä. Tulkaa edes katsomaan millainen sauna meillä on. Ok, nousimme veneestä ja samassa saapuikin 2 rajamiestä avuksemme lämmityspuuhiin.   Käytännössä rajamiehet lämmittivät meille saunan ja me teimme rantaan nuotion ja aloimme keittää kahvia ja tehdä voileipiä. Ilmeisesti sauna on lähes aina lämmin, jotta miehet pääsevät saunaa, kun saapuvat partiomatkoiltaan.

angeli_c_001.jpg

 

Parin pesällisen jälkeen pääsimme saunaan. Nautimme todella tästä ihanuudesta. Sauna oli hieno, löylyä riitti. Inarijoen vesi oli lämmintä +11 astetta, joten kävimme kolmeen kertaan uimassa. Olimme kuin uusia ihmisiä.

 

Angelin rajavartioston sauna:

Menimme kiittämään vartiopäällikköä. Hänkin totesi, että kas ei meinannut tunnistaa meitä niiksi samoiksi mustiksi miehiksi, jotka pari tuntia sitten saapuivat vartioasemalle. Hän kertoi meille muutamasta kämpästä. Kuulemma Tupalaellakin on uusi kämppä parin kilsan päässä siitä palaneesta kämpästä. Hän lupasi meille, että saamme yöpyä heidän Inarinkönkään lukitussa partiokämpässä.  Hän kertoi myös tulevansa tässä kuussa Helsinkiin. Hän osallistuu Santahaminassa pidettäviin puolustusvoimien mestaruuskilpailuihin. Tiukka vartiopäällikkö muuttui mukavaksi mieheksi. Muutoksen saattoi aiheuttaa kanoottimme, sillä lopuksi hän tarjoutui ostamaan kanoottimme reissumme jälkeen.  Hänestä se olisi mainio kalastusvene näissä vesissä. Sanoimme, että se isomman porukan vene ja että meillä ei ole valtuuksia myydä sitä.

 

Meidän oli tarkoitus yöpyä Guorraskosken paikkeilla, mutta kun meitä odotti paikallisen rajavartioston komein partiokämppä 20 kilometrin päässä, niin päätimme pyrkiä sinne saakka.

angeli_b_001.jpg

 

Lähdimme jatkamaan matkaa kello 19.00. Meloimme kuin ammattilaiset, suvantopaikoissa saavutimme 6 km/t nopeuden. Välillä oli kolme koskea, joista Paskokosken (Skitfossen) laskin Deerin kanssa. Rima oli kuvausvuorossa. Muut kaksi koskea olivat niin vähävetisiä, että Deeri meni yksin, osan lasketellen, osan taluttaen ja osan kiskoen sitä.

angeli_d_001.jpg

 

Kulkiessamme Riman kanssa maitse erään kosken ohi, näimme valtavia muurahaispolkuja tai oikeastaan teitä. Ne olivat satoja metrejä pitkiä ja noin 5 cm leveitä valtateitä.

 

Majalla saavuimme vähän puolen yön jälkeen. Se oli todella hieno, oikein lomanviettomaja. Sen kohdalla oleva Inarinköngäs oli niin kivikkoinen ja vähävetinen, että siitä ei voitu laskea, eikä edes kanoottia uittaa.

Tänään siis näimme pitkästä aikaa muita ihmisiä, edellisen kerran näimme 5.7. Kaltiokosken majalla miehiä. Naisia olemme viimeksi nähneet  30.6.

Kävimme nukkumaan noin 03.00, jolloin ulkona oli +3 astetta. Kosken kohina ja päivän rasitukset vaivuttivat meidän pian uneen. 

13.7.1963 lauantai Inarinköngäs lähellä Vuobmavei –nimistä kylää: Rokulipäivä rajavartioston partiokämpällä

Heräsimme noin kello 14.00 erittäin hyvin nukutun yön jälkeen.  Nukuimme näköjään 11 tuntia.

Aamukahvin  jälkeen päätimme alkaa valmistaa hernekeittoa. Herneiden liuottamiseen meni taas kauan aikaa. Saatuamme keiton vihdoinkin valmiiksi ja syötyämme, olimme niin kypsiä, että päätimme jäädä tälle lomanviettopaikalle vielä toiseksi yöksi.

Illalla menin kalaan. Sain vain yhden harrin. Siinä kalastaessa huomasin, että jossain vaiheessa oli jonkin matkan päässä olevalle kivelle ilmestynyt kaksi poikaa seuraamaan touhujani.  Morjenstin heitä ja he vastasivat eleettömästi tervehdykseeni. Ehkä noin tunnin päästä he uskaltautuivat joen rantaan lähemmäksi minua kiviä potkiskelemaan.

Aloin kysellä, että missäs pojat asuvat. Toinen heistä, Aslak, oli puhelias, toinen oli hyvin ujo, vaitonainen.

inarinkonkaan_partiokamppa_001.jpg

Inarinkönkään rajavartioston partiokämppä:

kuvassa keskellä Aslak Vuobmavein kylästä

Aslak kertoi, että tuossa aivan muutaman sadan metrin päässä on heidän kylänsä: Vuobmavei. Kyselin häneltä edessämme olevan könkään nimestä. Hän kertoi, että aikanaan keskellä olevaa kiveä, kutsuttiin lassokiveksi. Se sai nimensä siitä, että kun aikoinaan uitettiin tukkilauttoja yläjuoksulta, niin miehet heittivät lasson kiven ympärille. Näin kiinnitetyn köyden avulla he pystyivät hillitsemään lautan vauhtia tässä koskessa.

Kerran eräs uhkarohkea Vuobmavein isäntä laski tuon kosken yksin tulva-aikana. Hän selvisi tuosta uhkarohkeasta laskustaan hengissä aivan sitä keskellä olevaa kiveä hipoen. Siitä lähtien tätä lassokiveä alettiin kutsua Inarilaisen kiveksi, koska isäntä oli kotoisin Inarista. Vähitellen koko koski sai nimekseen Inarinköngäs.

Aslak sanoi olevansa kylänsä ensimmäinen, joka käy oppikoulua. Koulu oli Ivalossa. Hänen vanhemmillaan on sen verran karjaa, että tulevat toimeen omavaraisesti ja heillä oli varaa lähettää poika oppikouluun. Myöskin viljelysmaata heillä on jonkin verran. Lehmät kulkevat vapaasti ympäristössä, mutta tulevat aina lypsyaikaan kotiin. Tällä hetkellä poroja ei ole näissä maisemissa, ne ovat pohjoisempana. Susiakin kuulemma silloin tällöin liikkuu näissä maisemissa. Tällaisia haastatteluja minun oli määrä tehdä enemmänkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun tapasimme alkuperäisasukkaan tällä reissulla.

Tänään lihoimme aivan varmasti, sillä runsaan hernekeittoannoksen lisäksi teimme sekahedelmäsoppaa! 

14.7.1963 Sunnuntai  - tapasimme paikallisia miehiä ja kanootti alkoi vuotaa

Heräsimme jälleen melko myöhään. Angelin rajavartioston päällikkö Tyni ennusti, että tulemme nukkumaan hyvin tällä kämpällä. Hän oli oikeassa. Kiitos hänelle.

Kohta heräämisemme jälkeen Aslak ilmestyi kämpälle ja ihmetteli, että emmekö aiokaan jatkaa tänään matkaamme. Samassa mieleeni välähti, että saisimmeko hänen kotoaan ostettua tuoretta leipää. Deeri ja Rima lupasivat valmistaa aamiaisen sillä aikaa kun kävisin kylässä.

Aslak vei minut kylään oikealla inarilaisella koskiveneellä. Vene oli hyvin kapea, melko pitkä ja se ui hyvin lähellä veden pintaa.

Aslak johdatti minut aivan joen rannalla sijaitsevaan taloon. Isäntä oli juuri herännyt, oli vielä yökuteissaan. Kyselin häneltä, että voisinko ostaa leipää, niin hän totesi, että katsotaanpa kellarista. Löytyihän sieltä leipää myytäväksi. Ukko pyysi istumaan.  Kohta saapui tupaan kolme muutakin miestä ihmettelemään harvinaista vierasta. He asettuivat seinän viereen oven pieleen kyykkyyn seinään nojautuen. Talon kissa ja koira tulivat nuuhkimaan muukalaista. Kerroin heille reissustamme ja he kertoivat joen kulkukelpoisuudesta tästä eteenpäin.

Kyselin heiltä vesistöjen nimistä. Isäntä kertoi pari tarinaa:

Nilsmanninkoski on saanut nimensä siitä, että alueen nimismies oli aikoinaan Nilsman ja hänellä oli tapana aina tarkastusmatkoillaan yöpyä ko. kosken yläjuoksun tasanteella.

Eräs lähiniva, Kettukoski, on saanut nimensä sen mukaan, kun kerran nähtiin ketun juoksevan siitä joen ylitse.  

 Sitten ukko totesi, että hänen täytyy tästä lähteä hakemaan viikon postit Karigasniemeltä ja niin minäkin pääsin lähtemään takaisin kämpälle. Talo näytti uudelta. Se oli melko siisti, se oli kaksikerroksinen, mutta toisessa kerroksessa ei olut ikkunalaseja, vaan ikkuna-aukot olivat laudoitetut. Kuistilla ei ollut lattiaa, ovelle piti kulkea yhtä lankkua pitkin. Ympäristö ei sen sijaan ollut siisti. Näytti siltä, että roskat ja rojut on suunnilleen heitetty ovesta pihalle.

 Aslak vei minut veneellään takaisin kämpälle ja kertoi, että viime yönä merilohi oli noussut könkäästä. Hän jäi seuraamaan aamutoimiamme.

Kahvit juotuamme lähdimme vihdoinkin jatkamaan matkaa. Päätimme laskea kanootilla könkään alaosan. Minä olin filmausvuorossa. Niinpä menin etukäteen hyvälle kuvauspaikalle kameran kanssa Aslak apupoikanani.  Virta oli kova, oli todella tekemistä kääntää kameraa, sitä mukaa kun pojat etenivät. Tällä kertaa emme ottaneet kohtausta uusiksi. Pojat laskivat saman tien Ääneskosken ja rantautuivat kylän rantaan. Aslak kuljetti minut kameravarustusten kanssa omalla veneellään vauhdikkaasti koskea alas jo toisen kerran tänään.

Kylän nuoret toivot kokoontuivat rantaan katsomaan meidän lähtöämme.  Muutamat heistä lähtivät kahdella veneellä seuraamaan meitä. Me jäimme vähän matkan päästä pohjastamme kiinni ja nämä nuoret sujahtivat vauhdilla vierestämme ohitse. Meitä nolotti. Yritimme todistella itsellemme, että kyllähän mekin olisimme selviytyneet, jos meillä ei olisi ollut niin paljon varusteita painolastinamme!  

Kohta lähdettyämme tuli päällemme todella vauhdikkaasti mahtava, synkkä pilvirintama. Oli aivan hiljaista.

Oli taas niin matalaa, että Deeri uitti kanoottia ja oli jäänyt meistä parisataa metriä, kun me Riman kanssa kävelimme rannalla. Sitten pamahti ukkonen ja alkoi sataa suuria vesipisaroita ja rakeita kuin saavista kaataen.  Olimme kesäpaidoissamme ja sadetakit olivat siellä kanootissa. Deerin saapuessa paikalle ja saatuamme sadetakit esiin olimme jo ehtineet kastua aivan läpimäriksi. Jokainen milli ihoa, paitsi tällä kertaa saappaan sisällä ollut osa, oli litimärkä. Palelimme vallan mahdottomasti. Kuuro hellitti ja Deeri kaivoi nopeasti kameran esille. Hän halusi kuvata kuinka hytisimme kylmästä.

ranttila_001.jpg

Jouduimme Riman kanssa kävelemään veden vähäisyyden takia aina Ranttilaan saakka. Päätimme rantautua ja purkaa kaikki kamat, koska veneessä oli runsaasti vettä. Käännettyämme kanootin  ympäri  havaitsimme keskisaumassa pari repeytymää. Kanootti oli koottu kahdesta osasta ja pituussuunnassa oli keskellä sauma. Laitoimme rakoihin kittiä. Jätimme kitin kuivumaan ja lähdimme jututtamaan Ranttilan isäntää.    

 

Isäntä oli melkoinen velikulta.  Hän kertoi meille sotajuttuja ja kalajuttuja. Tulipa siinä istuttua toista tuntia. Odotimme kovasti, että olisi kutsunut naisväen ihmisten ilmoille tekemään meille kahvit, mutta ei.  Hän olisi varmasti tuntenut monet taiat ja paikkojen nimihistoriat, mutta valitettavasti meidän oli jatkettava matkaa. Hänellä oli oikein mallitila: Talot ja aitat olivat hyvässä punaisessa maalissa. Piha oli erittäin siisti. Tämä kaikki oli melko harvinaista näillä seuduilla. Ostimme muuten häneltä perunoita.

Keitimme sitten itse kahvit hänen rannassaan ennen lähtöämme kohti uusia seikkailuja.

Vettä oli edelleen niin vähän joessa, että kaikki eivät voineet olla kanootissa. Minä lähdin kävelemään ja pojat lähtivät perään erittäin vaivalloisesti edeten. Jossain vaiheessa en enää nähnyt heitä ja päätin jäädä odottamaan heitä. Sitten näin, että noin puoli kilsaa ennen minun paikkaani he rantautuivat ja alkoivat purkaa kamoja veneestä.  No minä jäin siihen istumaan ja kirjoittamaan tätä päiväkirjaani. Noin puolen tunnin kuluttua he vihdoinkin saapuivat tosi äkäisinä ja huolestuneina. Veneeseen oli tullut vettä sisään niin runsaasti, että heidän oli pakko pysähtyä, irrottaa kamat ja kaataa vedet pois. Pohjasauma oli revennyt lisää ja he olivat kitanneet tämän uuden halkeaman umpeen.

Jonkin matkan päässä oli joessa vettä niin paljon, että saatoimme kaikki olla kyydissä ja meloa kolmella melalla.  Eräässä nivassa ajoimme vauhdilla kivelle ja kanootti pääsi poikittain ja tyrskyt löivät sisään kohdaltani, niin että sain sylin täydeltä kylmää jokivettä jäähdykkeeksi.  Tämän jälkeen tuntui siltä, että vettä tuli lisää sisään pohjan läpi, joten nyt oli löydettävä asentopaikka ja nopeasti. Deeri löysikin hienon paikan, josta oli upea näköala joelle.  Ruokailu ja muut ilta-askareet kuten vaatteiden kuivatus veivät melkoisesti aikaa.  Nyt kun lopettelen tämän päiväkirjan kirjoittamista, muiden jo nukkuessa, nuotion lämmittäessä kello näyttää olevan 03.50.

15.7.1963 maanantai – saavuimme ihmisten ilmoille/ Karigasniemelle

Rima toi aamupuurot ”vuoteeseen”. Rima oli herännyt aikaisin ja valmisti nuotiolla aamupuuron. Hän karjaisi, että herätys ja tässä herroille puurot.  Me Deerin kanssa hieraisimme silmiämme, että apua, miksi näin aikaisin pitäisi herätä.  Olimme nukkuneet vain 5 tuntia.

Aamutoimia suorittaessani huomasin karmean seikan, olin kadottanut Mänkijähuivini. Olimme nousseet asentopaikallemme melkoisen pusikon läpi, joten lähdin etsimään huiviani tuosta pusikosta. Se pajukko oli todella tiheä, sillä siellä harhaillessani en nähnyt lainkaan aurinkoa. Siellä melkein eksyi. En löytänyt huiviani. Sillä aikaa Rima ja Deeri paikkasivat kanoottia Plastic-Paddingillä.

Päästyämme matkaan saatoimme todeta, että nyt ei kandari vuoda. Pelkäsimme, että voisiko kanoottimme haljeta kahtia nyt kun saumaan oli laitettu Plastic –Paddingiä.

Nyt oli joessa leveyttä ja syvyyttä. Meloimme yhtä menoa 12 kilometriä 2 tunnissa 15 minuutissa. Mutta valitettavasti kanoottiin oli taas vuotanut vettä pohjasta niin paljon, että meidän oli pidettävä huoltotauko. Laitoimme pohjaan uudet Paddingit kahvitauon aikana.

Parin tunnin melomisen jälkeen oli veneemme jälleen vesilastissa. Olimme laskeneet pari komeasti vettä pärskivää koskea, jolloin vettä tuli sisään, mutta meistä vaikutti, että kyllä sitä vettä oli tullut pohjankin kautta. Siispä ennen Svartfossenia  taas rannalle, kamat pois kandarista ja kanootti ympäri. Samat kohdat olivat jälleen auki.

pohjasauman_paikkaus_001.jpg

 

Tällä kertaa pyrimme puhdistamaan raon mahdollisimman hyvin, annoimme pohjan kuivua auringossa. Sitten taas täytimme raot Plastic-Paddingillä. Tällä kertaa päätimme odottaa kauemmin aineen tarttumista metallipohjaamme.

Tauon aikana Deeri kirjoitti monta korttia partsikakavereillemme. Teksti oli seuraava. ¾ matkasta takanapäin. Kanootti hajoamispisteessä. Aurinko paistaa. Käyks kateeks?  Terveisin D.R ja S. tauon aikana huomasimme, että oli unohtanut lämpömittarimme roikkumaan pajun oksaan.  Pojat vinoilivat, että nyt tuli Sepolle pitkä patikkamatka. He muistuttivat, että niinhän hekin aikaisemmin matkan aikana etsivät eräborsiansa. Kohta Deerikin havaitsi, että hän on hukannut kamerajalustimensa kameran kiinnitysmutterin.  Nämä unohtamiset/ kadottamiset saatoimme siis kirjata kadonneitten osastolle kirjanpidossamme.

Aloimme lähestyä Karigasniemeä. Virisi kiivas keskustelu yöpymisestä. Rima halusi ehdottomasti, että  yövymme ulkona. Me taas Deerin kanssa halusimme retkeilymajaan yöksi. Lähempänä Karigasniemeä havaitsimme, että rannoilla oli sen verran asutusta, että emme voineet pystyttää leiriä rannalle. Niinpä totesimme Rimalle, että sorry vaan, nyt näyttää siltä, että meidän on pakko yöpyä sisätiloissa.

karigasniemi_a_001.jpg

Olimme pettyneitä, että joen yli johtavalla upealla  Karasjoen sillalla ei ollut kansaa hurraamassa sankarimatkaajien saapumiselle ihmisten ilmoille kello 22.30. Nousimme rannasta retkeilymajalle, jonka vieressä oli Välimäen baari.

Totesimme baarissa, että meillä on kauhea nälkä. Olisiko mitenkään mahdollista saada jotain ruokaa tähän aikaan. Lupasivat, että voimme tulla syömään kello 23.00. Sillä aikaa peseydyimme vieressä olevassa SRM:n retkeilymajassa. Majassa oli yhteismajoitus eli tuvassa oli useita hetekoita vierekkäin. Muita asiakkaita ei ollut.

Nautimme baarissa runsaan ja maittavan aterian kello 23.10-24.00. Tilasimme herätyksen kello 9.00, koska halusimme ehtiä Norjan Karasjoelle menevään aamubussiin. Yön nukuimme tosi hyvin pehmeissä hetekoissa ja hiljaisessa majassa.

16.7.1963 Ulkomaille ostoksille, bussilla Karasjokkaan

 Meidät herätettiin yhdeksältä kesken makeitten unien. Ylös vaan reippaasti, että ehdimme bussiin. Ennen bussin tuloa ehdimme käydä kaupassa täydentämässä muonavarastoamme.

karasjoki_0012.jpg

 

Muuten tämä Välimäki on toimelias mies: hän on postimestari, keskuksen hoitaja, poliisi, bensa-aseman hoitaja, baarin omistaja ja retkeilymajan hoitaja. Me kävimme viime yönä ruokailun jälkeen postissa lähettämässä postikorttimme.

Postibussissa oli runsaasti paikallisia suomalaisia ja norjalaisia värikkäine Lapinpukuineen.  Karasjok on melko suuri kirkonkylä. Siellä oli runsaasti hyvin varustettuja kauppoja.  Kiersimme kaupoissa ja tulihan ostettuja tuliaisia etupäässä itselleni: untuvamakuupussi, Norjalaisvillapusero ja käsintehty leuku.  Makuu pussi maksoi Suomen rahassa 80 markkaa. Vastaavan hinta on Helsingissä 120-140 markkaa.

Paluumatkalla oli sama bussi ja kuski. Kysyin, että mitenkähän mahtaa tulli reagoida tällaisiin ostoksiin. Hän vastasi, että joskus reagoi ja joskus ei. Kysyin, että voisiko hän ” piilottaa” makuupussini. Hän sanoi, että hänellä on oikeus tuoda määrätystä arvosta tavaraa vuodessa ja hänellä on runsaasti käyttämätöntä kiintiötä. Tuo se makuupussi tänne hänelle, niin hän ottaa sen nimiinsä. Villapuseron puin ylleni ja leuku tietysti roikkumaan vyölleni. Rajalla meitä sitten odottikin tullin tehoisku. Bussi tarkastettiin läpikotaisin, konepellin allekin katsoivat. Hyvin selvisimme tästä tarkastuksesta kiitos avuliaan bussikuskin.

Palattuamme majapaikkaamme söimme runsaan aterian ja pakkasimme tavaramme kanoottiin, joka meitä odotti jokirannassa.

Matkaa oli jäljellä reilut 100 kilometriä ja 4 matkapäivää.

karigasniemi_b_001.jpg

Meloimme noin 17 kilometriä aivan leikiten melkoiseen myötävirtaan. Meloessa nautimme kaupasta ostamaamme suklaata. Saavuttuamme Norjan puolelta Inarijokeen laskevan Karasjoen uoman kohdalle avasimme Teno- pastillirasiat. Nautimme pastillit ja ryyppäsimme erämaan shampanjaa eli Tenon vettä.

Teno

Olimme hiukan noloja, kun vähän matkan päästä huomasimme, että Karasjoki oli vuosien saatossa tehnyt itselleen uuden uoman ja vasta tässä kohtaa jokemme muuttui Tenojoeksi. Emme kuitenkaan uusineet edellä mainittuja seremonioita.

ensimmainen_tenon_etappi_001.jpg

Kun aloimme etsiä leiriytymispaikkaa, niin tehtävä osoittautui vaikeaksi, sillä halusimme löytää paikan, josta emme näe asuintaloja.  löytyihän sellainen paikka, mutta se oli muuten surkea asentopaikka. Hiljaisuus tuli leiriimme kello 24.

17.7.1963 kurja sadepäivä – 40 km melontaa

Noin 05.00 alkoi sataa. Vaatteet, jotka oli jätetty yöllä kuivumaan nuotion lähettyville, olivat nyt läpimärät. Tuuli painoi sadetta louevaatteen alle niin, että makuupussini ulkokylki oli aivan märkä. Rima taas, joka nukkui peremmällä, oli kärsinyt veden vuotamisesta louevaatteen läpi. Koko aamupäivä meni torkkumiseksi. Odottelimme tarpeeksi pitkää poutaa, jotta saisimme pakattua kamat ilman sadetta.

Pääsimme matkaan vasta kello 17.00. Olipa kurjaa meloa märissä kuteissa.  Jatkuvat sadekuurot lisäsivät ankeuttamme. Vaihtelun vuoksi ajoimme vauhdikkaassa koskessa kiville niin, että pohjan sauma rikkoontui jälleen.  Se oli Akukoski.

nuvvus_ailigas_001.jpg

Taas rannalle huoltohommiin. Päätimme juoda kaakaot tauon aikana. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Missään näköpiirissä ei ollut muuta polttopuuta kuin tuore vaivaiskoivu. Vettä tuli kaatamalla ja tuoreet polttopuut sammuivat heti alkuunsa. Monin keinoin yritimme lietsoa liekkiä nuotioomme. Puhalsimme ja Rima käytti borsaansa palkeena.  Saatiinhan se tuli kuumentamaan kaakaon. Olipa tosi mukavaa istua märässä maassa, märissä kuteissa, tuulen ja sateen piiskatessa meitä! Tauko kulutti kallista aikaamme peräti 2 tuntia.

Jatkettuamme matkaa saavuimme laajaan suvantoon, jossa myrsky nostatti hurjan näköiset aallot. Kandari puhkoi hienosti aallot, niin että ne suhahtivat olkapään korkeudelta ohitsemme.  Kun sitten pari oikein hyökyaaltoa ryöpsähti veneemme sisään, niin meille tuli kiire kääntää kurssia kohti rantaa. Liian jyrkästi kurssia ei voinut muuttaa, jotta hyökyaallot eivät heittäisi meitä kumoon.

Jouduimme melomaan kaikin voimin päästäksemme rantaan. Rannan lähellä aallokko ei ollut niin paha, joten jatkoimme matkaa. Päästyämme pitkän suvannon toiseen päähän niin tämä ”pyörremyrsky” hellitti.

nuvvus_ailigaksen_juurelta_001.jpg

Melottuamme noin 40 kilometriä saavuimme mahtavan Nuvvus Ailigaksen juurelle aamuyöllä (kuva). Siihen perustimme nopeasti leirimme. Nukkumaan pääsimme 04.00. 

daedno_n_001.jpg

Nuvvus Ailigas:

18.7. 163 Nuvvus Ailigaksen ( 524 m) valloitus ja hurjaa kosken laskua

Herättyämme puolilta päivin meille tuli kiire aamutoimien kanssa, koska etelästä alkoi nousta pahaenteisiä pilviä. Jatkoimme tunturille kiipeämistä, vaikka pilvet lähestyivät uhkaavasti. Nouseminen otti koville, hiki virtasi otsalla ja sydän takoi ylikierroksilla.

Päästyämme huipulle ehdimme juuri nähdä pohjoisen suunnassa komeita lumihuippuisia tuntureita, mutta samassa pilvi peitti meidät vaippaansa ja emme nähneet mitään. Vettä alkoi tulla todella täysillä, salamat sinkoilivat ympärillämme ja jyrinä otti korviin. Haimme suojaa huipulla olevista kivilohkareista. Niistä oli paljon apua, koska tuuli kuljetti sadepisaroita vauhdikkaasti ja nyt olimme niiltä suojassa.  Emme siis ehtineet nähdä maisemia meidän tulosuunnassa.

Laskeutuminen oli aluksi erittäin hankalaa heikon näkyvyyden ja liukkaiden kivien vuoksi.  Ukkospilvet siirtyivät eteenpäin ja näin litimärkinä saatoimme ihailla Tenon uomaa. Muita tuntureita emme nähneet, koska maisema pysyi harmaana.

daedno_t_001.jpg

Leirissämme meitä odotti yllätys. 6 Mänkijää eli Helsingin Metsänkävijöiden kaveria olivat tulleet tsekkaamaan, että näkyykö meitä melomassa Tenolla.  He olivat Kevolla kesätöissä  Yliopiston kärpästutkimusryhmän kenttätyötekijöinä. Tarjosimme heille kaakaot. Saimme jälleen sadekuuron niskaamme.  Pojat olivat nousseet postiveneellä jokea ja nähneet kanoottimme rannalla ja olivat sanoneet kuskille, että he jäävät pois tällä pysäkillä. He kertoivat, että matkalla oli tosi kovia koskia, joistakin kuljettaja ajoi ylös yksin ja pojat saivat kävellä kosken niskalle. He varoittivat meitä, että yksi koski oli pelkkää vaahtoa.

 Mukavan rupattelun jälkeen me aloimme pakata ja he lähtivät vaeltamaan tunturiin.  Olimme taas jäljessä aikataulustamme.  Tämä tiesi yötöitä jälleen.  Rima asettui perämieheksi, minä kokkamieheksi ja Deeri kameroineen filmasi keskipaikalla.  Seitsemän kilsaa etenimme vauhdilla. Sitten näkyivät kosken tyrskyt ja näimme muutamia pahan näköisiä, juuri ja juuri veden yläpuolella näkyviä kiviä. Rima päätti yrittää kiertää erään kiven oikealta puolelta, vaikka virta vei meitä ikään kuin vasemmalle puolelle. Huonosti siinä kävi, jysähdimme poikittain tälle kivelle ja jäimme siihen kiinni keskelle koskea. Sitten kandari pyörähti kiven ympäri niin, että olimme selät alavirtaan päin. Virta ei kuitenkaan riuhtaissut meitä irti kiveltä. Jotain oli tehtävä.

Minähän olin kärkimiehenä, vaikka siis nyt olin ikään kuin perämiehenä. Huomasin, että se kivi näkyi siinä vieressäni ja niinpä totesin, että minun on pakko joko hypätä pois kanootista, jos siten kanootti pääsisi irti.

Ensin päätin kuitenkin yrittää niin, että laitan yhden jalan kanootin ulkopuolelle ja yritän saada jalan asettumaan kivelle  ja sitten tartuin käsilläni kiinni kanootin reunasta. Sitten ponnistin rajusti ja niin tyrskyt riuhtasivat veneen mukaansa. Salamannopeasti reagoin niin, että minun on yritettävä heittäytyä veneen suuntaan., muuten aivan varmasti koko kanootti kaatuisi, kun roikkuisin siinä laidan yli. 

Heittäytyminen onnistui hyvin, sillä osuin suunnilleen omalle istumapaikalleni.  Meidän kaikkien tarkkaavaisuus oli kohdistunut hetkeksi tähän minun operaatiooni.  Sen verran täpärällä oli ollut kaatuminen, että kallistumisen vuoksi  vettä tuli aika hörppäys laidan yli. Sitten tajusimme, että olimme holtittomasti ajautumassa viistosti  perä edellä kohti seuraavaa karikkoa, sillä olimme saaneet vain hiukan korjattua veneen asentoa. Silloin meloimme henkemme edestä, jotta saisimme veneen nokan eteenpäin ja sitten jotenkin luikahtamaan karikon ohitse. Onnistuimme. Päästyämme pahimman kohdan ohitse, totesimme, että nyt on vettä kandarissa niin paljon, että on pakko nousta rannalle huoltotauolle. Pohjan sauma kaipasi jälleen Plastic – Paddingia!    

 Kun sitten oli määrä jatkaa matkaa, Rima kieltäytyi ehdottomasti perämiehen hommista, joten Deeri sai palata perämiehen vastuulliseen tehtävään.  Kevolaiset kertoivat meille, että ennen Levajoen suuta sijaitsevasta Fjellstuessa myydään hyviä lohivoileipiä. Saavuimme majan rantaan noin 22.00 ja menimme sisälle. Missään ei näkynyt ristin sielua. Ovi kyllä oli auki. Sitten yksi uninen kaveri ilmestyi jostain. Me sanoimme, että täältä kuulemma saa ostaa hyvää kahvia ja lohivoileipiä. Hän ei paljon puhunut, mutta kaikesta päätellen, hän alkoi keittää kahvia ja tekemään voileipiä. Olimme tämän viihtyisän majan olohuoneessa yli tunnin ajan. Ilmeisesti muuta asiakkaat olivat kalassa ja tulisivat sitten hiukopalalle aamuyöstä. Jonkin verran porukkaa tulikin jo joelta, kun me lähdimme jatkamaan matkaa noin 23.30.

Tenon virtaus alkaa olla tällä kohta jo melkoista.  Melottuamme jonkin matkaa, avautui eteemme todella upea näky: Rastigaissa, ylväs, lumilakinen tunturi, jonka huippu oli osittain pilvessä. Rinteissäkin oli runsaasti lumilaikkuja. Näky oli lumoava. Tämän vuoksi olemme lähes kolme viikkoa äheltäneet pusikoissa ja karikoissa läpimärkinä!    

Päämäärämme oli Yläkönkään maja. Loppumatka meni nopeasti, koska virtaus oli jo niin kovaa, että pinta oli pyörteinen. Maja oli onneksi tyhjä. Se ei ollut mikään superhieno, mutta kyllä se meille kelpasi. Joimme kaakaot ja Deeri luki iltalukemiseksi  retkemme yhteenvedoksi päiväkirjansa. Ihan oikeasti haikeus valtasi mielemme, koska nämä olivat viimeiset yhteiset iltakaakaot. Kello kävi jo kolmea kun kellahdimme lavereille. Hiukan paineita aiheutti se, että meidän on ehdittävä Utsjoen retkeilykeskukseen ylihuomen aamuksi.  Edessä on suurimmat kosket ja noin 35 kilometriä matkaa.   

19.7.1963 Viimeinen melontapäivä, hurja Tenon yläköngäs

Heräsin kahdeltatoista. Menin joelle kunnon aamupesulle, vastaavaa ei ole tainnut tapahtua koko reissun aikana kuin pari kertaa! Kuivattelimme ja puhdistimme varusteitamme iltapäivän ajan.

daedno_d_001.jpg

Sitten oli edessämme kovimmat kosket eli Yläkönkään kolme osaa. Kävimme jalan tutkimassa ensimmäisen osan. Missä on pahimmat kivet ja ”putoukset” . Eli teimme laskusuunnitelman. Rima oli sitä mieltä, että tuosta pitäisi laskea lainkaan. Deeri ja minä päätimme kuitenkin laskea tämän ensimmäisen osan. Rimalle katsottiin paras mahdollinen filmauspaikka. 

Kiinnitimme kaikki tavarat kanootin keskiosaan. Laitoimme päällemme sadevarusteet ja puhallusilmalla täytetyt pelastusliivit. 

Ei kun kanootti vesille. Virta imi meidät heti mukaansa. Saimme heti meloa olan takaa, sillä suunnitelmamme mukaan meidän oli päästävä  joen toiseen reunaan. Emme päässeet aivan toiselle puolelle, koska virtaus oli niin kova.  Mutta kyllä me hyvin pääsimme mahtavan virran vietäväksi.

Tyrskyt olivat niin valtavat, että ne löivät jatkuvasti veneen ylitse. Olimme tiukasti sulkeneet kaikki ”kansipressut”, mutta siitä huolimatta sisään tuli runsaasti vettä. Eräässä kohdassa tyrskyistä päätellen kivi oli aivan linjallamme. Meloimme jälleen henkemme edestä, että saisimme kanootin siirtymään sen verran sivusuunnassa, että pääsisimme luikahtamaan kiven ohitse. Hiukan kylkemme raapaisi kiveä, mutta vauhti pysyi edelleen hurjana.

Noin kilsan päästä alkoi Yläkönkään toinen osa (kuvassa alla). Se oli edellistä pidempi, mutta tyrskyjä oli vähemmän. Minä siirryin filmausmieheksi ja Rima tuli kanoottiin nokkamieheksi. Lasku sujuin ilman ongelmia.

daedno_ylakonkaan_toinen_osa_001.jpg

Sitten tuli se hurja kolmas vaihe, josta kärpäsporukka oli meitä varoittanut. Hehän sanoivat, että koski oli yhtä vaahtoa. Rantauduimme ja menimme jalan huolellisesti tutkimaan kosken. Alku näytti helpolta, mutta keskivaiheilla oli pahannäköinen kohta. Siinä oli oikeastaan yksi kapea kohta, josta voisimme selvitä, siinä oli pieni putous, mutta uoma oli melko suora. Mutta hyvin pian sen jälkeen näytti olevan paha karikko, koska vesi nousi korkealle ja vaahtosi. Siispä heti putouksen jälkeen meidän tulee kaikin käytettävissä olevin voimin päästä siirtymään kohti joen vasenta rantaa, jotta emme paiskautuisi suoraan kuohuville kiville. Eikä se loppuosa siellä Norjan rannallakaan helpolta näyttänyt, mutta emme nähneet sinne kovinkaan tarkasti.

Rima asettui filmikameran kanssa sen pahimman paikan kohdalle minun ja Deerin valmistautuessa retkemme kohokohtaan.  Tyhjensimme ensin kanootista vedet ja sitten menoksi.

Jotta voisimme ohjata kanoottia perämelalla ja voisimme siirtyä sivusuunnassa, niin meidän täytyy kulkea nopeammin kuin vesi allamme. Perämies meloi niin, että ensin suora veto ja sitten sellainen kierre, jolla kanootin suuntaa saisi muutettua. Minä taas edessä meloin vain suoraan kaikin voimin vauhtia kandariin.

Aluksi oli melko helppo vaihe. Saimme hyvin vauhtia kanoottiin ja saavutimme haluamamme kohdan, jotta voisimme osua siihen kapeaan kohtaan. Mutta eipä se paikka näkynytkään niin selvästi näin 70 cm:n korkeudelta kuin sieltä rannalta parin metrin korkeudelta.  Vauhti kiihtyi, tyrskyt peittivät näkökenttämme.

Äkkiä näimme sen kapeikon, mutta emme millään enää päässeet sen kohdalle. Kanoottimme karahti suuren kiven päälle ja yli. Kanoottimme hyppäsi komeasti kiven yli tyrskyjen keskelle. Sain syliini mahtavan vesiryöpyn, vähän aikaan en nähnyt lainkaan eteeni. Sitten osuimme ilkeästi johonkin terävämpään kiveen, mutta matka jatkui. Kanootin takaosassa oli jo vettä Deerin napaan asti ja hän huusi pauhinan keskeltä, että nyt  äkkiä kohti Norjan rantaa, meidän on päästävä kesken laskun rantaan. Jaksoimme juuri ja juuri meloa virran poikki lähelle rantaa, mutta se oli niin karikkoinen, että ei sinne millään päässyt. Deeri huusi sitten, että nyt on vaan jatkettava loppuun saakka ja mahdollisimman pian Suomen puolella rantaan. 

Heti suvannon alkaessa suunnistimme pitkin rauhallisin vedoin joen poikki Suomen puoleiseen rantaan, kanoottimme eteni hitaasti ja rauhallisesti, sillä havaitsimme, että kanootin reunat olivat keskikohdalla enää noin 2 cm veden yläpuolella.  Kandari oli hyvin raskas, siksi se ei mennyt enää lujaa ja toisaalta melomisemme ei saisi yhtään kallistaa sitä, ettemme vajoaisi veden alle.

Kun sitten saavutimme rannan jäimme ”ulkoredille” , koska kandari ui niin syvällä. Pois kyydistä ja kuivalle maalle. Turvallisesti kuivalla maalla puristimme lujasti toistemme vasenta kättä ja huokasimme syvään ja huudahdimme suurta helpotusta tuntien, että olipa täpärällä. Kesti vähän aikaa ennen kuin rauhoituimme sekä fyysisestä ponnistuksesta että henkisestä stressistä. Tämä kosken lasku oli koko reissun huippukohta, hieno finaali Daednolle. 

Kosken alla olevassa suvannossa oli runsaasti jokiveneitä, joissa oli lohenkalastajia paikallisten soutajien kanssa. Useat heistä onnittelivat meitä hienosta laskusta. Osa oli jo pelännyt pahinta, kun välillä meitä ei näkynyt lainkaan, mutta sitten taas pulpahdimme näkyviin! Deerikin sanoi, että sen hyppyrin jälkeen hän ei nähnyt minua lainkaan, kun se hurja hyökyaalto peitti minut alleen.

Jouduimme vielä kerran paikkaamaan kanootin pohjasaumaa ja samalla keitimme viimeiset nokipannukahvit. Lähdimme jatkamaan matkaa kello 21.00, monta tuntia jäljessä aikataulustamme. Meillä oli bussin lähtöön aikaa 8 tuntia ja matkaa oli vielä noin 25 kilometriä.

Loppumatka sujui helposti, virta vei sellaisella vauhdilla, että ei siinä kannattanut kilpailla sen kanssa. Eli meloimme sen verran, että kanootti pysyi suunnassa ja pysyimme lämpiminä.  Mittasimme yhden tunnin aikana kulkemamme matkan: 8 km/t.

Vähän ennen Utsjokea saimme vielä kerran kokea kovan myrskyn. Ilma pimeni nopeasti ja alhaalla roikkuvat pilvet päästivät kaikki hanat auki ja tuuli yltyi. Taas välillä kastuimme läpimäriksi.

Näillä seuduilla oli runsaasti lohenkalastajia veneillään, joita saimme väistellä samalla tavalla kuin aikaisemmin kareja.

Utsjoki

Saavuimme Utsjoen camping –paikan rantaan märkinä ja kylmissämme tämän vuorokauden puolella eli  23.15.  Joimme viimeisen kerran erämiehen shampanjamaljat eli Tenon vettä Daednolle. Jätimme kandarin ja kamat rantaan ja lähdimme kyselemään ruokailumahdollisuutta ja yösijaa 5 tunniksi.  Retkeilykeskuksessa ei ollut enää keittiöväkeä paikalla eikä vapaita huoneita. Mutta he lupasivat ystävällisesti, että saamme tulla saunavuorojen loputtua peseytymään heidän saunaosastolleen kello 00.30. Otimme iloisina vastaan tämän tarjouksen.

Seuraavaksi lähdimme puolen yön aikoihin etsimään postia, koska olimme lähettäneet postipakettina itsellemme puhtaat matkavaatteet. Saimme Retkusta tietää missä postinhoitaja asuu. Ja lähdimme reippaasti liikkeelle. Saavuimme perille ja kovasti ovea kolistellen, se avattiin… mutta se olikin taksikuskin koti, joka äkäisenä tiuskasi, että yrittäkääpä herättää naapuri. Jyskytimme aikamme naapurin ovea ja sieltä joku huusi oven takaa, että kuka siellä ja mitä asiaa. Selitimme tilanteemme, emme saaneet mitään vastausta. Vähän ajan kuluttua ulko-ovea raotettiin ja sieltä lensi pussukkamme kaaressa pihalle.

Sitten menimme vielä herättämään erään matkustajakodin omistajan. Hänellä oli vapaana yksi suuri tila, jonka hinta oli pöyristyttävä. Sanoin kavereille, että minä en ainakaan maksa parin tunnin yöunesta tuollaista kiskurihintaa. Hinta sopi paremmin rikkaille lohenkalastajille kuin meille koululaisille.

Jatkoimme matkaa rantaan, josta haimme varusteemme ja menimme Retkun saunaan. Emäntä sanoi, että saamme saunamaksulla yöpyä saunakammarissa eli maksoimme 75 markkaa. Ennen saunomista haimme vielä hyvin palvelleen kanoottimmekin Retkun pihalle.

Saunan kiukaassa oli vielä sen verran puhtia, että saimme löylyä heittämällä hien pinnan samalla kun muistelimme reissuamme.

Loppuaika yöstä meni varusteitten kuivattelussa ja sitten niiden pakkaamisessa. Noin 04.15 olin lähtövalmis ja otin puolen tunnin nokoset. 04.15 aloimme siirtää kamojamme ulos ja laittaa kanootin matkakuntoon.  

20.-21.7.1963 kotimatka Utsjoelta Espooseen

Lauantaina 20.7.1963 joitakin unisia matkustajia saapui bussin vierelle ja pian saapui kuskikin silmiään hieroen ja haukotellen. Kello 05.30 linja-auto starttasi lähes 500 kilometrin ja lähes 10 tunnin matkalle Utsjoelta Rovaniemelle.  Hyvin pian lähtömme jälkeen nukahdin. Aina välillä vilkaisin ulos bussin ikkunasta ja sitten taas pääni kallistui bussin ikkunaa vasten ja nukahdin.

Heräsin joksikin aikaa, kun bussi pysähtyi ottamaan lisää väkeä Inarista ja Ivalosta. Laanilasta tulijoille ei enää ollut istumapaikkoja, joten he joutuivat seisomaan kuumassa täpötäydessä bussissa 250 kilometriä.

Rovaniemelle saavuimme 14.45 aikataulun mukaan. Sitten matkustimme Lättähatulla Kemiin ja siellä sitten vaihdoimme yöpikajunaan. Onneksi meillä oli makuupaikat, sillä nukuimme yhtä soittoa 20.00 – 07.30.

21.7. kello 8.25 saavuimme Helsinkiin.  Ikimuistettava seikkailu oli päättynyt.

Kiitos erityisesti Deerille, joka oli suunnitellut reissun ja joka kutsui minut mukaan ja joka toimi erinomaisena matkanjohtajana.   Ja kiitos Rimalle mukavasta matkaseurasta. 

Riman kanssa olemme sittemmin omistaneet 40 vuoden ajan majan Äkäslompolossa ja hän on piirtänyt kotini Hannusjärvellä.

Daedno  maksoi lopulta minulle 900 markkaa. Niinpä minulle tuli kiire hankkiutua töihin elokuun ajaksi ennen koulun alkamista.

Voit verrata meidän 50 vuotta sitten tekemämme matkan kuvausta Lääninarkkitehti Otto F Holmin vastaavan reitin kuvaukseen, joka on julkaistu vuonna 1926 Suomen matkailijayhdistyksen julkaisussa N:o 282 Helsinki 1926 sivut 16-22. Tekstistä ei käy ilmi minä vuonna hän on tämän reissun tehnyt, mutta voimme olettaa, että noin 90 vuotta sitten! kts esim. www.doria.fi