Keskusta-logo

Uutiset

25.10.2020Lisää omakotitontteja Pohjois-EspooseenLue lisää »18.4.2020Finnoon kehitysideoita 2010 SELAKLue lisää »24.2.2020Radio vai televisio 1958Lue lisää »

Bondaksen kartanon tarina

Olen kirjoittanut tämän tarinan 4.10.2005 Tarinoiden Kaitaa kirjaan:

Bondaksen tila on todennäköisesti perustettu samoihin aikoihin kuin muut samalla kylällä sijainneet tilat eli 1200 -luvulla.  Bondas oli 1500-luvun lopulla Mårtensbyn neljästä talosta ( Pej, Lapin, Hannus, Bondas) vaurain. 1600 -luvun alussa tilan isäntä Henrik Eerikinpoika sai verovapauden, kun hän alkoi suorittaa ratsupalvelusta. Bondas läänitettiin 1648 Gräsan kartanon omistajille. 1680 tila palautettiin kruunulle ja 1695 siitä tuli Kockbyn ratsutilan aputila.

1800-luvulla Bondaksen omisti herra Rydman, jolla oli Olga-­niminen tytär. Kyseinen tytär omisti myöhemmin ns. Westerholmin paikan Iivisniemen ja Kaitansin välillä. Paikkaa kutsuttiin Kielopaikaksi.

1890-luvun lopulla ja tämän vuosisadan alussa Bondaksen omisti maanviljelijä Emil Hindsberg, joka viljeli myös Hannuksen maita. Hindsberg myi Bondaksen tilukset, mutta piti itsellään 100 tynnyrinalaa, joista hän muodosti vuonna 1914 Ivisnäsin tilan. 

Perimätiedon mukaan Bondas oli sittemmin Kansallis-Osake-Pankin omistuksessa ja että se siirtyi Oskar Maijalan omistukseen noin vuonna 1929. 1930 -luvun puolivälissä Maijala osti lisää maita ja möi talvisodan aikoihin Hämeentie 67:ssä olevan kaupunkikiinteistönsä. Hämeentieltä tuotiin mm. arvokkaat Biedermaier -kalusteet ja piano Bondakseen.  Maijalat olivat suomalaisia ja Nyland-­lehdessä esiintyi sapekkaita kirjoituksia asian johdosta. Paheksuttiin kovasti sitä, kuinka ruotsalaista maata voitiin näin antaa suomalaisiin käsiin. Kartanon väki sai myöhemminkin kärsiä suomalaisuudestaan siten, että naapurin apua ei saanut, vaikka olisi kuinka kipeästi tarvinnut.

Leena Lewis (syntynyt 1936) muistaa talvisodan ajalta saunareissut. Hänet vietiin vesikelkalla valtavien kinosten keskellä kovassa pakkasessa paksuihin vällyihin kiedottuna Bondaksen kartanon saunaan, jonne oli pitkä matka. Se sijaitsi nykyisen Hyljetien vieressä sen alittavan puron rannalla. Noin vuonna 1940  kartanon alle kaivettiin kellaritilat, jonne rakennettiin mm. saunatilat ja pannuhuone.

Jatkosodan aikana Leena ja hänen siskonsa lähetettiin pois Helsingistä mummun luokse Bondakseen. Leena muistaa pelänneensä, koska Helsingin pommitukset kuuluivat ja näkyivät Bondakseen varsinkin öisin ja meidät vietiin usein Bondaksen pihapiirissä olevan ns.pehtorin talon kellariin jossa istuimme perunoiden päällä. Rakennus ja sen kellari on tallella siinä missä Hyljetie alkaa. Leena alkoi käydä koulua Bastvikin suomenkielisessä koulussa. Sinne pääsi linja-autolla Borgmanin pysäkiltä. Sodan aikana eräänä päivänä venäläiset pommikoneet päättivät pudottaa painolastia lähtiessään kiireesti paluulennolle meren yli.. Kolme isoa palopommia putosi pehmeään suomaahan silloisen Riihitien ja joen väliseen maastoon. Sodan jälkeen näistä kaksi purettiin, mutta yksi on ilmeisesti yhä maassa, koska sen sytytin oli vioittunut, eivätkä suomalaiset pioneerit uskaltaneet tehdä sille mitään.

Leena Lewis ja Matti Koskinen (syntynyt 1947) muistelevat, että heidän perheelleen oli ostettu puolivalmis kesämökki vuonna 1943 Meritien (nykyisin Hyljetie)varteen. Mökki rakennettiin valmiiksi osittain Bondaksen kartanon työmiesten toimesta. Sinne he muuttivat aina koko kesäksi. Muuttokuormaa varten tilattiin Meritien varressa asuva kuorma-autoilija muuttokeikalle. Meritiellä oli siihen aikaan paljon suunnilleen samanikäisiä lapsia. Leena ja Matti olivat kuitenkin usein isovanhempiensa luona Bondaksen kartanolla, koska siellä oli tilaa, eläimiä ja lämpimät huoneet verrattuna yksinkertaisen kesämökin lämmitykseen. Siellä vietettiin lomia ja viikonloppuja talvisinkin.

Lehmiä oli 40 - 50 ja sikoja saman verran eli noin 50. Sikalasta Leenalle tuli mieleen, että mummulla oli Helsingissä ravintola Aamutähti ja ravintolasta tuotiin ruokajätteet sioille ja sikoja vietiin ravintolaan syötäväksi. Että sellainen kierrätyssysteemi heillä oli. Tallin vieressä oli suuri 500 kanan kanala. Munat myytiin Mannalalle. Maito myytiin Valiolle Ruoholahteen. Aluksi sitä vietiin Meritien laiturista saaristolaivoilla ja Jorvaksentien  valmistuttua hevosella. Myöhemmin meijeri haki tilan maitolaiturilta maidot. Maitoa myytiin myös paljon lähialueen kesämökkiläisille. Jokaisella oli kaksi maitokannua. Aina kun he hakivat täytetyn kannun, he toivat samalla puhtaan kannun valmiiksi seuraavaa päivää varten. Näin maidon jakelu sujui nopeasti. Maksut hoidettiin kerran kuukaudessa. Maito jäähdytettiin jäillä. Jäät oli talvella noudettu Hannusjärvestä ja ne säilytettiin purukasassa kesällä. Sieltä sitten kaivettiin esiin päivittäinen annos jäätä. Pula-aikana mummu ja vaari laittoivat linja-auton kyytiin maitoa ja munia ja muita elintarvikkeita Koskisten perheelle Helsinkiin. 

Tilalla oli myös lampaita ja hevosia oli kymmenkunta.  Sekä vaari että mummu olivat innokkaita hevosihmisiä jo ennen omaa tilaakin. Heille oli kertynyt ravivoittoja kummallekin, tosin mummulle kai vain kerran 1920 luvun alusta lähtien.  Hevosista kaksi  (Kaihokas ja Peikka) olivat menestyviä ravureita. Kaihokas oli ori Eri Aaronin jälkeläinen. Leena sai jo nuorena tyttönä ajaa pihassa kilparattailla. Vanhat kilparattaat ovat yhä Matin hallussa.  

Kartanon vesi tuotiin saunan lähellä olleesta hyvästä kaivosta. Myöhemmin kun tilalle rakennettiin vesijohdot, niin sen vesi tuli uudesta kaivosta, joka oli pihapiirissä. Vesi pumpattiin kaivosta tallin parvella olevaan vesisäiliöön, josta vesi sitten tuli omalla paineella taloihin ja talousrakennuksiin. Leena muistaa kuulleensa, että ennen heidän aikaansa järvivettä olisi johdettu Hannusjärvestä puuputkia myöten kartanon karjakeittiöön ja vanhaan kaivoon, joka oli nykyisen Kielotien varrella olevan riihen kulmilla. 

Kartanossa oli erinimisiä huoneita: Päädyssä oli Amerikan huone, joka sai nimensä, kun se kunnostettiin ja kalusto uusittiin vuonna 1951, koska isännän veli tuli ensimmäistä kertaa Amerikkaan lähtönsä jälkeen käymään Suomeen.

Sininen huone sai nimensä sinisen kustavilaisen kalustuksen mukaan. Herrain huone oli huone, jossa oli iso kirjoituspöytä. Siellä isäntä maksoi palkollisille palkat ja sinne tulivat mökkiläiset maksamaan velkojaan, jotka olivat syntyneet, kun isäntä oli myynyt heille tontteja osaksi velaksi. Yleensä nämä asiat olivat herrain asioita, siksi sitä huonetta kutsuttiin herrain huoneeksi. Sitten oli makuukammari ja sen viereen rakennettiin siinä vaiheessa kun mummu alkoi olla huonossa kunnossa, kylpyhuone. Kylpyhuone vei osan suuresta verannasta, jossa aikaisemmin palkolliset ja talkooväki kävivät syömässä kesäisin. Talkooväkeä käytettiin heinätalkoissa ja perunatalkoissa. Perunatalkoot olivat monelle talkoolaiselle tärkeitä varsinkin sodan aikana, koska talkoolaiset saivat mukaansa  perunoita. Sodan aikana pahimpien Helsingin pommitusten aikoina salissa oli siskonpetit suuremmallekin joukolle ihmisiä, he olivat lähinnä mummun ravintolan henkilökuntaa perheineen.

Nykyisten rakennusten lisäksi aikaisemmin oli kaksi isoa rakennusta. Tien toisella puolella oli muonamiesten talo ja aivan päärakennuksen päädyssä oli leivintupa eli pakaritupa. Muonamiesten talossa oli tilat kolmelle muonamiehelle perheineen. Yleensä miehet olivat maanviljelystöissä ja talilla töissä ja vaimoväki navettatöissä. Sodan aikaan  muonamiesten talon päätyhuoneessa oli majoitettuna kolme venäläistä sotavankia, jotka olivat tilalla töissä sota-aikana. Pakarituvassa oli isot leivinuunit, joissa leivottiin suuret määrät leipää kerrallaan moneksi kuukaudeksi. Tuvan päädyssäkin oli asuintiloja. Tuvassa oli kesäisin kesäasukkaita.  

Lapsena Leena muistaa käyneensä Hannusjärven jäällä luistelemassa. Hänellä oli Hannusjärvellä Taivaanlantin tyttäret, Tuovi ja Terttu, leikkikavereina. Tyttöjen isä oli ollut aikaisemmin kartanossa muonamiehenä.  Ainakin yhtenä talvena järvellä oli ns. napakelkka.  Sekä Leena että Matti muistavat käyneensä alkukesästä uimassa Hannusjärvessä, kun merivesi oli vielä kylmää. Kartanolla oli oma uimalaituri  Hannusjärven pohjoisrannalla. Loppukesästä he kävivät uimassa Meritien päässä. He muistavat hyvin lapsuudestaan myös meren rannalla pidetyt juhannusjuhlat, joihin kokoontui koko Meritien väki.

1956 myytiin karja pois, kun jatkajaa ei löytynyt oman perheen piiristä. Sen jälkeen tilan viljelysmaat vuokrattiin ulkopuolisille ja vähän myöhemmin navetta vuokrattiin, ensin Maa ja Vesi Oy:lle sitten Esboat Oy:lle

Matti Koskinen asui päärakennuksessa vuosina 1971 -1990. Koko tila myytiin Espoon kaupungille vuonna 1987.